Tip top tippaleivät

Vappu meni jo, mutta tadaa, tässä elämäni ensimmäiset tippaleivät!

 

Pari vuotta sitten päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran munkkeja, ja lopputulos oli tämä:

Projektiin liittyi myös sulanut reikäkauha, joten nämä tekeleet ja kulhollinen taikinaa päätyivät roskiin. Varoituksen sanana siis, ÄLKÄÄ kokeilko "Nopeat munkit" -reseptiä. Taikinan teko voi olla nopeaa, mutta siihen se ilo sitten loppuikin... No, hyvät naurut näistä saatiin ja muovinsekainen rasvankäry kämppään luomaan vapputunnelmaa, onneksi oli pakastemunkit kaiken varalta ostettuna.

Seuraavana vuonna suosin perinteistä reseptiä ja sain äidiltä metallisen reikäkauhan sekä paistoapua, jolloin yritys onnistui jo näin hyvin:

Tänä vappuna piti siis jo saada lisää haastetta, joten päätin kokeilla tippaleipiä. Halusin tietää, voisivatko ne itsetehtynä maistua paremmilta kuin kaupan kuivuneita matokasoja muistuttavat mauttomat kikkareet. Vappuaatoksi en ehtinyt, mutta lumisateisena vappupäivänä oli aikaa vihkiytyä asiaan. Resepti ja yksityiskohtainen paisto-ohje löytyivät Kinuskikissalta. 

Olin jopa niin huolellinen, että kokosin kaikki ainekset valmiiksi (ei ole tainnut tapahtua koskaan ennen??). Tai no ei se nytkään ihan onnistunut, suola unohtui...

Tein puolikkaan annoksen, josta tuli n. 10 valmista tippaleipää, lisäksi pari testi- ja maisteluversiota. Tässä alkuperäinen ohje puolitettuna, tosin mausteita tuplamäärä, koska halusin että tippaleivät maistuvatkin joltain.

Taikina:
2 munaa
1/4 dl sokeria
1-2 tl sitruunan kuorta raastettuna
1 dl kevytmaitoa (Laitoin myös kermapurkin jämät)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa (Unohdin tämän, lisäsin taikinaan kesken paistamisen...) 
(Seuraavalla kerralla voisi lisätä myös vaikka kanelia ja kardemummaa?)

Paistamiseen:
kookos- ja/tai rypsiöljyä (kattilan koosta riippuen 1/2-1 litraa)
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin rypsiöljyä, mutta edellisvuoden onnistuneet munkit paistettiin kookosrasvassa, joten en uskaltanut vaihtaa. Kuulemma kookosrasva kestää paremmin kuumuutta, ja antaa ehkä rapsakamman koostumuksen ja mukavamman maunkin.

Pinnalle:
tomusokeria (tai esim. sokeri-kaneli-inkivääri-seosta)

Välineet:

kattila + kansi mahdollisen tulipalon tukahduttamista varten
grillipihdit
tyhjä ketsuppipullo tai pursotinpussi
tyhjä ananaspurkki, josta poistettu pohja, kansi, paperi ja liimajämät
(mielellään myös reunan jäänteet taivutettuna sisäänpäin)

(lämpömittari, mielellään laserkäyttöinen!)

(metallinen reikäkauha, ei välttämättä tarvitse, pihdeillä pärjää)

Taikinan teko oli helppoa: Munat vispilällä rikki, maito, sokeri ja sitruunankuori joukkoon, leivinjauhe jauhojen sekaan ja jauhojen vispaus taikinaan. Ihan siis perinteisellä kierrevispilällä, ei tarvinnut edes vatkainta kaivaa. Tosin sillä ehkä saisi jauhot sekoamaan helpommin ilman kökköjä. Jauhojen sekoituksen lisäksi haastavin osuus oli sitruunan raastaminen. Kunnon pesu tiskiaineella ja -harjalla toivottavasti irrotti isommat myrkkyjäämät kuoresta, luomusitruuna olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto.

Taikinan laitoin pursotinpussin sijasta tyhjään ketsuppipulloon, joka oli odotellut viimeisten tippojen syöjää jääkaapissa jo tovin. (No okei, en itse keksinyt, mutta nerokasta silti!)

Sitten kookosrasva sulamaan kattilaan. Rasvaa piti olla sen verran, että se jää vähän ananaspurkin yläreunaa alemmaksi. Kattila piti siis vaihtaa pienempään, koska rasvaa oli ihan liian vähän. Parin litran kattilaankin piti lisätä kookosrasvan sekaan vielä reilusti rypsiöljyä, jotta määrä riitti.

Mutta sitten se suurin ongelma kuuman rasvan kanssa touhutessa: Mistä tiedän koska rasva on tarpeeksi kuumaa, mutta ei liian kuumaa?? Huutelin taas Ihme Miehen hätiin, ja sieltä löytyikin heti paras apu: laserilla toimiva lämpömittari! Tämä se vasta nerokas keksintö onkin, hiiteen leipäpalalla testailut ja paistimittarit, kunnon tekniikkaa sen olla pitää! Kun mittari näytti 170-180 astetta, laitoin kattilaan ananaspurkin, josta oli poistettu kannen lisäksi myös pohja.

Sitten päästiin vihdoin taikinan pursotteluun. Puristin taikinaa pullosta ananaspurkkiin sopivasti mutkitellen, jolloin rasva alkoi kuohua siihen malliin, etten uskaltanut kovin paljon laittaa. Ekat yritelmät olivat siis aika ohuita kiemurakasoja. Mutta uskalluksen lisääntyessä kikkareet alkoivat jo muistuttaa enemmän tippaleipiä. Sopiva paistoaika riippuu taikinan määrästä ja rasvan kuumuudesta, kaipa siinä muutama minuutti meni per läjä. Sitten kun alkoi näyttää riittävän ruskealta molemmin puolin, nostin tekeleen talouspaperille kuivumaan.

Taikinaköntin irrottaminen ananaspurkista oli jokseenkin hankalaa pujottelua. Näppärämmän kannattaa siis taivutella ne pienet kannen ja pohjan reunat pois tieltä ennen paistamista. Tai leikata muotti vaikka metalliputken pätkästä?

Paistaminen oli aika hauskaa puuhaa! Vaikka vähän rasva roiskuikin, palovammoilta, tulipalolta ja muilta isommilta haavereilta säästyttiin tällä kertaa. 

Tomusokeri oli loppu, joten kierittelin tippikset vappuaaton cronitseista jääneessä sokeri-kaneli-inkivääri-seoksessa, se antoikin mukavan säväyksen. (Cronitseista kiitos Tiina K:lle! Kätevää kutsua vieraita, jotka leipovat itse paikan päällä...) Vaniljakastike täydensi makunautinnon, myös suklaakastike tai -kuorrute olisi varmaan sopinut hyvin.

Maku oli kyllä eri luokkaa kuin kaupan matokasoissa, hyvin tekivät kauppansa. Myös vaihteleva koostumus oli mukava lisä, ohuet kohdat olivat rapeita, paksummat pehmeämpiä. Näitä täytyy tehdä toistekin! Jos vaikka halloweeniksi tehtäisiin matoja, tai uutena vuotena tinan valamisen sijaan ennustettaisiin tippaleivistä?