11.6.2014

Villi vihersmoothie vuohenputkesta

On taas se aika vuodesta, kun rikkaruohot alkavat rehottaa ja vuohenputket valtaavat puolet pihastamme. Niitä vastaan taistelu on turhaa ajanhukkaa, joten parempi suhtautua näihinkin rehuihin ystävällismielisesti. Eli pihaammehan koristaa trendikkäästi satoisa villivihanneskasvimaa! Kas kuinka kätevää, kun yrtit ja salaatit kasvavat pihalla ihan itsekseen.

Villivihannesten keräilyssä toki kannattaa muistaa, että varmasti tietää mitä on keräämässä, ja keruupaikka kannattaa valita vähän kauempaa kuin ojanpientareelta koiraterveisten ja katupölyn keskeltä. Parhaimmillaan kasvit ovat mahdollisimman nuorina ja heleän vihreinä, raikkaan kesäsateen jälkeen.


Varoitus! Vuohenputki on mahdollista sekoittaa joihinkin myrkyllisiin kasveihin, joten tämän reseptin (no okei, kaikkien reseptieni) noudattaminen omalla vastuulla! Lisää tietoa vuohenputkesta ja muista villivihanneksista mm. Villivihannekset-oppaasta. Oppaasta lainattua:

"Vuohenputki parantaa ruoansulatusta, virtsarakkovaivoja, suolistohäiriöitä ja peräpukamia. Kasvilla voidaan hoitaa myös kihtiä, reumaa, reumaattisia vaivoja ja lonkkavaivoja. Kasvia pidetään kaikenlaisia kolotuksia rauhoittavana yrttinä, jolla on myös hermoja rauhoittava vaikutus."

Joten ei muuta kuin kolotuksia ja hermoja rauhoittamaan! Jo muutamana keväänä olen tehnyt vuohenputkista herkullista piirakkaa, mutta nyt inspiroiduin tekemään Kemikaalicocktailin basilika-pinaattismoothiesta oman vähän villimmän version, niistä aineksista mitä sattui kotoa löytymään. Eli basilika vaihtui sujuvasti vuohenputkeksi, kookosvesi kookosmaidoksi, rahka turkkilaiseksi jogurtiksi ja homehtunut inkiväärinpala lensi roskiin. Pinaatin tilalle olisi varmasti käynyt näppärästi nokkonen, mutta niitä ole tullut kerättyä. Vuohenputket huuhtelin ensin kiehuvalla vedellä, mutta sen voi skipata, jos haluaa säilyttää vitamiinit parhaiten tallella. Kiehuva vesi tosin nostaa ylimääräiset ötökät helpommin pintaan, mutta jos pieni proteiinilisä ei haittaa, kylmälläkin vedellä huuhtelu riittää... Jos rikkaruohot pelottavat, tämän voi tosiaan tehdä basilikastakin, tai jos ei siitäkään välitä, niin vaikka salaatista saa varmaan ihan kelvollisen miedomman version.



Vuohenputki-pinaattismoothie

  • n. 5 dl tuoretta vuohenputkea (tiiviisti pakattuna pari kourallista)
  • 3 kuutiota pakastepinaattia
  • banaani
  • päärynä
  • 100-150 g turkkilaista jogurttia
  • 1-2 dl kookosmaitoa
  • n. 2 dl omenamehua
  • 1 rkl limen mehua
Kaikki ainekset blenderiin ja surautetaan sekaisin, parasta heti nautittuna.


Lopputulos muistutti pinaattikeittoa, mutta maku onneksi ei. Raikas, pehmeä, makea, yrttinen samaan aikaan, kerrassaan herkullista! Jopa Pikku Apulainen tykkäsi ja pyysi monta kertaa lisää, eikä Ihme Mieskään vastustellut. Ihme juomaa siis! Täytyy jatkossakin muuntaa rehut ja salaatit nestemäiseen muotoon, niin uppoavat nirsommillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti