25.6.2015

Tunariturvallinen pikapiirakka




Mustikkapiirakka, punaherukkapiirakka, omenapiirakka, raparperipiirakka, mitä-nyt-sattuu-olemaan-piirakka, tai vaikka muffinssit, tällä ohjeella onnistuu. Ehdottomasti luottoreseptini. Ei mitään väliä missä järjestyksessä aineet kippoon kippaa, eikä määrätkään niin tarkkoja, ainesosiakin voi vaihdella sen mukaan mitä sattuu löytymään. Ei vatkaamista tai vispaamista. Lopputuloksena mehevän maukas piirakka, joka valmistuu myös lasten kanssa ja univelkaisilla aivoilla alle puolessa tunnissa, ainakin yleensä. Voi tehdä siis myös siinä vaiheessa kun yllätysvieraat ovat jo oven takana. Toki tämänkin kanssa voi sössiä, mutta tähän asti olen aina onnistunut saamaan aikaiseksi syömäkelpoisen lopputuloksen, vaikka tulisi vähän tunaroituakin. Kuten tälläkin kertaa.

Resepti:

150 g sulatettua voita, öljykin käy paremman puutteessa
2 munaa
2 dl piimää / jogurttia / kermaviiliä tai jotain sen tapaista
3-4 dl sokeria / ruokosokeria / jotain sokeria
5 dl vehnäjauhoja / sämpyläjauhoja / jotain jauhoja, tällä kertaa laitoin joukkoon vähän ruis- ja kookosjauhoja
1 tl soodaa ja 1 tl leivinjauhetta, tai 2 tl jompaakumpaa
(vaniljaa, kardemummaa, kanelia tai muita mausteita maun mukaan)
1/2-1 l mustikoita, tai esim. mansikoita, punaherukoita, raparperia, omenasiivuja, suklaata, mitä sattuu olemaan

Lisäsin taikinaan tällä kertaa myös mustikkakeiton jämät, 1 tl mustikkajauhetta ja 1 tl karpalojauhetta, tuloksena savivelliä tai sementtiä muistuttava harmaanruskea taikina. Ja valmiissa piirakassa houkutteleva homeenvihertävä(?!) sävy, nam!

Sekoita kaikki kulhossa jollain lusikalla tai lastalla, lapsityövoimaa kannattaa hyödyntää. Saa kai vispatakin, jos jaksat kaivaa vispilän kaapista. Itse en ole kokeillut.



Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Muista maistella taikinaa! Jos koostumus tai maku on outo, muistele tuliko kaikki varmasti mukaan. Jotain aina tuppaa unohtumaan, tällä kertaa voi jäi mikroon. Ota sulatettu voi mikrosta/munat jääkaapista/hae piimää kaupasta jne. Kaavi taikina leivinpaperilta takaisin kulhoon, sekoita unohtuneet ainesosat joukkoon.



Kaada taikina takaisin pellille, muista laittaa myös leivinpaperi. Heittele marjat tai muut kaappien löydökset piirakan päälle. Jos käytät pakastimen aarteita, kannattaa laittaa jäisinä. Päälle voi ripotella myös vähän sokeria ja/tai kanelia. Laita pelti uuniin 220 asteeseen noin vartiksi, ota pois viimeistään kun reunat alkavat kärvähtää!



Leikkaa palasiksi ja maistele tuliko hyvää. Jätä vähän muillekin ja tarjoa mielellään jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Alla vasemmalla näkyy hienostunut vihreä sävy vielä vähän paremmin, en oikein saanut kuviin ikuistettua... Oikealla miltei täydellinen muffinssiyksilö (pari sentään onnistui pellillisestä), täytteenä mansikanpalasia ja pala valkosuklaata, namsmums!

2 kommenttia:

  1. Oli jäänyt kolme postausta rästiin eli sain oikein nauruterapiaa tälle illalle! Kiitos Ihme Emäntä! Oot ihan loistava ❤️👍🏻

    VastaaPoista
  2. Ai näitä lukeekin joku, kiva kuulla ja kiitos paljon! :) Pahasti on vaan jäänyt blogi taas tauolle, saa nähdä tuleeko tänne enää mitään kirjoitettua...

    VastaaPoista