28.4.2014

Tehosekoitusta

Hommasin sitten itselleni synttärilahjaksi elämäni ensimmäisen blenderin. Sellaisen vekottimen, joka jauhaa, jos nyt ei pieniä kiviä, niin ainakin jäitä murskaksi. Ja parin litran kannuun mahtuu useammankin henkilön pirtelöt kerralla. Nyt alan siis vääntää päivittäin supersmoothieita sun muita terveyssössöjä! Tai sitten en. Mutta yritetään edes joskus, jos se tällä luonnistuisi vähän helpommin kuin sauvasekoittimella.

Ensimmäinen yritys koostui tutuista ja turvallisista aineksista, eli mansikoista, mustikoista, banaanista, turkkilaisesta jogurtista, maidosta ja mustikkakeitosta. Heittelin kamat kippoon, asetin kannen huolellisesti paikoilleen ja väänsin jännityksellä nappulaa. Meteli oli melkoinen, mutta samettinen smoothie valmistui silmänräpäyksessä. Onnittelin jo itseäni siitä, etten ollut saanut aikaan leffatyylistä kattoon asti roiskuvaa räjähdystä, vaan tulos näytti varsin onnistuneelta. Mutta sitten...sain jostain päähäni, että kannua pitää kiertää, jotta se irtoaa alustasta. Väänsin siis reilulla otteella, ja tulos näkyy alla... Ei sitten tullut mieleen, että kannun voisi vaan nostaa?! Enkä tietenkään voinut muistaa, että pohjaosa irtoaa kannusta kiertämällä, vaikka juuri 5 minuuttia sitten olin sen siihen kiinnittänyt?!



Huusin Ihme Miehen hätiin - enhän nyt synttäripäivänäni voinut siivota? Ihme Mies muitta mutkitta kuskasi vekottimen hanan alle, ja minä kiljuin vieressä, ettei sitä voi veteen laittaa! Mies uskoi vasta, kun luin painavaa sanaa ohjekirjasta: "Älä koskaan upota laitetta veteen tai muihin nesteisiin tai päästä sitä niihin kosketuksiin." No, sotkut saatiin siivottua ja blenderi kuivattua, ei kai ihan moottoria myöten ehtinyt kastua. Ainakin toimi vielä seuraavana päivänä, eli en tästä vielä lannistunut. Varmasti onnistun vielä joku kerta siinä leffaräjähdyksenkin teossa!