Tehosekoitusta

Hommasin sitten itselleni synttärilahjaksi elämäni ensimmäisen blenderin. Sellaisen vekottimen, joka jauhaa, jos nyt ei pieniä kiviä, niin ainakin jäitä murskaksi. Ja parin litran kannuun mahtuu useammankin henkilön pirtelöt kerralla. Nyt alan siis vääntää päivittäin supersmoothieita sun muita terveyssössöjä! Tai sitten en. Mutta yritetään edes joskus, jos se tällä luonnistuisi vähän helpommin kuin sauvasekoittimella.

Ensimmäinen yritys koostui tutuista ja turvallisista aineksista, eli mansikoista, mustikoista, banaanista, turkkilaisesta jogurtista, maidosta ja mustikkakeitosta. Heittelin kamat kippoon, asetin kannen huolellisesti paikoilleen ja väänsin jännityksellä nappulaa. Meteli oli melkoinen, mutta samettinen smoothie valmistui silmänräpäyksessä. Onnittelin jo itseäni siitä, etten ollut saanut aikaan leffatyylistä kattoon asti roiskuvaa räjähdystä, vaan tulos näytti varsin onnistuneelta. Mutta sitten...sain jostain päähäni, että kannua pitää kiertää, jotta se irtoaa alustasta. Väänsin siis reilulla otteella, ja tulos näkyy alla... Ei sitten tullut mieleen, että kannun voisi vaan nostaa?! Enkä tietenkään voinut muistaa, että pohjaosa irtoaa kannusta kiertämällä, vaikka juuri 5 minuuttia sitten olin sen siihen kiinnittänyt?!

Huusin Ihme Miehen hätiin - enhän nyt synttäripäivänäni voinut siivota? Ihme Mies muitta mutkitta kuskasi vekottimen hanan alle, ja minä kiljuin vieressä, ettei sitä voi veteen laittaa! Mies uskoi vasta, kun luin painavaa sanaa ohjekirjasta: "Älä koskaan upota laitetta veteen tai muihin nesteisiin tai päästä sitä niihin kosketuksiin." No, sotkut saatiin siivottua ja blenderi kuivattua, ei kai ihan moottoria myöten ehtinyt kastua. Ainakin toimi vielä seuraavana päivänä, eli en tästä vielä lannistunut. Varmasti onnistun vielä joku kerta siinä leffaräjähdyksenkin teossa!

Kanalihasoppaa ja vuosikerta-aarteita

Tässä päivänä eräänä päätin tehdä kanakeittoa (Taisi olla muuten elämäni ensimmäinen kerta, mistä lie tällainenkin mullistava ajatus päähäni pälkähtänyt!), ja siihen olisi tarvinnut kasvis- tai kanaliemikuution. Olin aivan varma, että kaapista sellaisia löytyy, joten ei muuta kuin penkomaan. Ja penkomaan. Lopulta kuiva-ainekaappi oli tyhjennetty tavarasta, eikä siellä niitä hemmetin kuutioita tietenkään ollut. Mutta keittiön taso sen sijaan oli täynnä epämääräistä pakettia, pussukkaa, rasiaa ja purnukkaa. Joukosta löytyi kyllä lihaliemikuutioita, lihafondia ja kalafondia, mutta jotenkin pihvin- tai kalanmakuinen kanakeitto ei ajatuksena houkuttanut. Ratkaisin ongelman viskomalla soppaan sekalaisia mausteita, soijakastiketta, ja, no, lihaliemikuution, kun ei se muuten meinannut maistua miltään. Silppusin sekaan myös nahistuneen paprikan, ja ihan hyvää siitä lopulta tuli. Aurinkokuivatun tomaatin makuinen tuorejuusto toi sopivan lisäsäväyksen, eikä lihaliemikään liikaa maistunut. Alkuperäinen ohje täällä.

Mutta edelleen ratkaistavana oli toinen ongelma, se keittiön taso täynnä ruokaroinaa. Ajatuksena kyllä on ollut, kerran jos toisenkin, siivota kuivaruokakaappi, mutta jotenkin se on ”vähän jäänyt”. Nythän siihen tarjoutui oiva tilaisuus, ongelmasta tulikin mahdollisuus, kuten usein sattuu käymään. Tartuin siis rohkeasti haasteeseen ja aloin inventoida ruokakasaa. Tästä sukeutuikin yllättävä seikkailu, ja mieleen virisi monia mukavia muistoja vuosien varrelta! Joukosta löytyi mm.

• paellamaustepurkki Tunisiasta vuodelta 2005
  (En ole ikinä tähän mennessä tehnyt paellaa, joten en jättänyt purkkia odottamaan sitä ihmettä seuraavaa yhdeksää vuotta.)
• tryffeliöljyä Kroatiasta vuodelta 2007
  (Mihin tätäkin oikein pitäisi käyttää?...)
• suklaalevy Italiasta vuodelta 2009
  (100% tummaa suklaata, niin tujua etten ole uskaltanut edes avata.)

Lisäksi löytyi mm. punajuuriviipaleita, säilykemaisseja ja yrttisuolaa, joiden parasta ennen -päiväykset vuodelta 2010. Voiko suola edes vanhentua?? Sekä lukuisia keksipaketin jämiä ja monta erilaista suklaalevyä. Joten ei meillä näköjään ihan mahdottomia herkkuhiiriä asusta, kun olivat niin hyvin säilyneet. Tällä kertaa joukosta ei löytynyt edes hiirtä pienempiä eläviä. Kerran nimittäin matkatuliaisten mukana oli tullut mukavia munia, joista oli kehittynyt pikku perhosia. Ei kylläkään mitään kaunokaisia, joten saivat lähdön aika äkkiä.

Onhan se kuitenkin hyvä olla jotain kaapissa maailmanlopun varalle, joten pari vanhaa säilykepurkkia sai edelleen jäädä jököttämään paikoilleen. Myös joitain erikoisuuksia jätin vielä odottamaan kohtaloaan, kuten Meksikosta vuonna 2006 tuodun agavesiirapin. Parasta ennen -päiväys varmasti jo mennyt, mutta ei kai se voi pilaantua? Sitä en kyllä tiedä, mihin sitä aion käyttäää... Mutta mitä ihmettä voi tehdä paketillisella suolattomia riisikakkuja? Olen ostanut ne joskus Pikku Apulaisen syöntiharjoitteluja varten, mutta eivät saavuttaneet suurta suosiota. Ei ihme, kuka nyt styroksia söisi. Mitä jos dippaisi ne suklaaseen? Vai voisikohan niistä askarrella jotain? Eristysmateriaalia barbitaloon tai jäälauttoja leikkipingviineille? Entä mihin voi tunkea kolme purkkia hillosipuleita?

Tässä vielä kuva lopputuloksesta. Ei vieläkään mikään järjestelmällisyyden huippu, mutta nyt siellä on jopa tyhjä kolo, eikä mitään putoa päälle kun avaa oven! Jos joku muuten ihmettelee, missä ovat jauhot, puurohiutaleet sun muut tykötarpeet, niin voin kertoa, että se varsinainen kuivaruokalaatikko on vielä siivoamatta....

Hieman jäi omatuntoa kolkuttamaan, että heitin tarpeettomiksi todetut eväät roskikseen, jätevuoria ja metaanipäästöjä kasvattamaan. Olisihan niillä voinut ruokkia vaikka lähitienoon eläinkuntaa, mutta ajattelin että naapurit eivät välttämättä ilahtuisi ajatuksesta. Kunnon kompostoria emme edelleenkään omista, hyi meitä! (Linkki ei ole maksettu mainos, mutta jos joku jolla on suhteita Biolaniin sattuu lukemaan tätä, niin tänne saa lähettää sellaisen "koekäyttöön"...)

Kokemus oli kuitenkin sen verran antoisa, että sen inspiroimana aion jatkaa kaappien ja laatikoiden siivousurakkaa, ehkä, joskus. Tähänkin operaatioon meni pari iltaa, joten täytyy vähän huilia välillä. Tai ei nyt vieläkään ihan valmista tullut, pari purkkia odottaa tiskipöydällä tuhoamista.

Mutta koskaan ei voi tietää, minkä oven takana lymyää seuraava seikkailu!