Tunariturvallinen pikapiirakka

Mustikkapiirakka, punaherukkapiirakka, omenapiirakka, raparperipiirakka, mitä-nyt-sattuu-olemaan-piirakka, tai vaikka muffinssit, tällä ohjeella onnistuu. Ehdottomasti luottoreseptini. Ei mitään väliä missä järjestyksessä aineet kippoon kippaa, eikä määrätkään niin tarkkoja, ainesosiakin voi vaihdella sen mukaan mitä sattuu löytymään. Ei vatkaamista tai vispaamista. Lopputuloksena mehevän maukas piirakka, joka valmistuu myös lasten kanssa ja univelkaisilla aivoilla alle puolessa tunnissa, ainakin yleensä. Voi tehdä siis myös siinä vaiheessa kun yllätysvieraat ovat jo oven takana. Toki tämänkin kanssa voi sössiä, mutta tähän asti olen aina onnistunut saamaan aikaiseksi syömäkelpoisen lopputuloksen, vaikka tulisi vähän tunaroituakin. Kuten tälläkin kertaa.

Resepti:

150 g sulatettua voita, öljykin käy paremman puutteessa
2 munaa
2 dl piimää / jogurttia / kermaviiliä tai jotain sen tapaista
3-4 dl sokeria / ruokosokeria / jotain sokeria
5 dl vehnäjauhoja / sämpyläjauhoja / jotain jauhoja, tällä kertaa laitoin joukkoon vähän ruis- ja kookosjauhoja
1 tl soodaa ja 1 tl leivinjauhetta, tai 2 tl jompaakumpaa
(vaniljaa, kardemummaa, kanelia tai muita mausteita maun mukaan)
1/2-1 l mustikoita, tai esim. mansikoita, punaherukoita, raparperia, omenasiivuja, suklaata, mitä sattuu olemaan

Lisäsin taikinaan tällä kertaa myös mustikkakeiton jämät, 1 tl mustikkajauhetta ja 1 tl karpalojauhetta, tuloksena savivelliä tai sementtiä muistuttava harmaanruskea taikina. Ja valmiissa piirakassa houkutteleva homeenvihertävä(?!) sävy, nam!

Sekoita kaikki kulhossa jollain lusikalla tai lastalla, lapsityövoimaa kannattaa hyödyntää. Saa kai vispatakin, jos jaksat kaivaa vispilän kaapista. Itse en ole kokeillut.



Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Muista maistella taikinaa! Jos koostumus tai maku on outo, muistele tuliko kaikki varmasti mukaan. Jotain aina tuppaa unohtumaan, tällä kertaa voi jäi mikroon. Ota sulatettu voi mikrosta/munat jääkaapista/hae piimää kaupasta jne. Kaavi taikina leivinpaperilta takaisin kulhoon, sekoita unohtuneet ainesosat joukkoon.



Kaada taikina takaisin pellille, muista laittaa myös leivinpaperi. Heittele marjat tai muut kaappien löydökset piirakan päälle. Jos käytät pakastimen aarteita, kannattaa laittaa jäisinä. Päälle voi ripotella myös vähän sokeria ja/tai kanelia. Laita pelti uuniin 220 asteeseen noin vartiksi, ota pois viimeistään kun reunat alkavat kärvähtää!



Leikkaa palasiksi ja maistele tuliko hyvää. Jätä vähän muillekin ja tarjoa mielellään jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Alla vasemmalla näkyy hienostunut vihreä sävy vielä vähän paremmin, en oikein saanut kuviin ikuistettua... Oikealla miltei täydellinen muffinssiyksilö (pari sentään onnistui pellillisestä), täytteenä mansikanpalasia ja pala valkosuklaata, namsmums!

Älä tule paha kakku, tule hyvä raakakakku

Varhaiskeski-iän kolkutellessa päätin vihdoin surauttaa blenderilläni ihka oikean raakakakun, superfood-mustikoilla (äidin poimimilla tietysti) höystettynä. Lopputulos oli muodoltaan hieman erikoinen, mutta maultaan mainio!

(Hitsi kun en tajunnut, että kakkuhan olisi ollut toisinpäin käännettynä muodoltaan kissan naama, Hello Kitty -koristelulla tämäkin epämuodostuma olisi ollut täydellinen!) 

Raakakakku ei siis tällä kertaa tarkoita sisältä raakaa, päältä palanutta lässähtänyttä läjää, vaan sokeritonta, jauhotonta, maidotonta, munatonta ja voitonta terveyspommia, jota ei kuumenneta ollenkaan. Ja sen muka pitäisi olla vielä hyvää?! Kuulostaa epäilyttävältä ja mahdottomalta, eli juuri sopivalta haasteelta. Terveyshifistelijät ovat tietysti nautiskelleet näitä jo vuosikausia hipsterikuppiloissaan, mutta sellaisista täällä hämäläisen hitaassa pikkukaupungissa voi vain haaveilla. Tätä ennen en ollut koskaan edes maistanut raakakakkua, joten sain todellakin yllättää itseni!

Tämän yllätyksen "pikainen surautus" kesti aika paljon kauemmin kuin alkuperäisessä ohjeessa mainitun 35 minuuttia, joten heti alkuun muistutukseksi potentiaalisimmat mokailukohdat:

• Muista laittaa mantelit ja pähkinät veteen likoamaan hyvissä ajoin, mielellään edellisenä iltana. Muistin jopa, mutta silti jäivät aika koviksi.
• Hommaan on turha ryhtyä ilman kunnollista tehosekoitinta tai muuta tehomyllyä. Luulin omistavani ihan tehokkaan vekottimen, mutta silti riittävän tasaisen möhnän valmistus oli hermoja raastavaa, korvia särkevää ja kotirauhan rikkovaa.
• Jauha mantelit ja pähkinät ensin erikseen, lisää vasta sitten muut aineet. Taatelit ja mantelit yhdessä muodostavat niljakkaan liisterin, joka jumahtaa terien alle, ja mantelit jäävät kokonaisiksi. Ilman taateleitakin pähkinämömmöä sai kaivaa terien alta jatkuvasti. 
• Huom! Isompien vahinkojen välttämiseksi sammuta tehosekoitin ennen kuin kaivelet jumahtanutta möhnää lusikalla, tai sormin.
• Silikonivuokaa ei kannata tunkea täpötäyteen pakastimeen, jos haluaa kakun säilyttävän pyöreän muotonsa. No toisaalta pyöreä on aika tylsä...

Koska reseptien noudattaminen on tylsää, eikä täydellistä ohjetta tuntunut löytyvän, yhdistelin kahta ohjetta: Marjaisat raakaleivokset ja Ihan paras vadelmainen raakakakku. Tein tupla-annoksen, josta tuli kaksi vähän erilaista versiota, toiseen täytettä jäi liian vähän. Määrät ovat arvioita, mutta onnistuneemman resepti oli suunnilleen tämä:

Pohja:

1 ½ dl kuorittuja manteleita (pecanpähkinät olisivat ehkä helpommin muussattavia)
10 pehmeää taatelia (kuivuneita kannattaa liottaa ensin)
½ dl raakakaakaojauhetta (tai tavallista, jos ei jaksa hifistellä)
½ dl neitsytkookosöljyä
hyppysellinen suolaa

Täyte:
4 dl cashewpähkinöitä

1 sitruunan mehu
1 dl agavesiirappia (myös hunaja tai vaahterasiirappi voisi sopia, jos vegaanisuus tai raakuus ei ole välttämätöntä)
1 ½ dl neitsytkookosöljyä
1 tl vaniljauutetta (no käy kai vaniljasokerikin, ei se niin tarkkaa ole)
200 g pakastemustikoita

Liota manteleita ja pähkinöitä vedessä ainakin muutama tunti. Hienonna ensin mantelit tehosekoittimessa, lisää sitten muut pohjan aineet ja anna sörssääntyä tasaiseksi massaksi. Tai vähemmän tasaiseksi, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin on enemmän pureskeltavaa. Maista onko suolaa sopivasti, toivottavasti ei mennyt liikaa. Taputtele möhnä irtopohjavuoan pohjalle. Möhnän alle kannattaa laittaa leivinpaperi, silleen pohjan ja reunan väliin, niin kakku on helpompi siirtää lautaselle. Tämänkin olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut...

Putsaa isommat röhnät tehosekoittimesta ja hienonna seuraavaksi cashewpähkinät, niin kauan että massasta tulee vaaleaa ja "kermaista". Lisää sitruunan menu, agavesiirappi (myös hunaja tai vaahterasiirappi käy, jos ei ole niin tarkka vegaanisuudesta ja raakuudesta), kookosöljy ja vanilja. Jatkaa sörssäämistä niin kauan kuin massa on sopivan sileää, tai niin kauan kuin hermo kestää.

Kaada reilu puolet täytteestä vuokaan. Kaada mustikat tai muut marjat tehosekoittimeen, surauta sekaisin lopun täytteen kanssa ja kaada vuokaan.

Ja sitten pakastimeen ainakin pariksi tunniksi. Jos kakku ehtii jäätyä kunnolla, ota kakku sulamaan pari tuntia ennen tarjoilua. Itse tietysti unohdin tämän, joten ensimmäiset maistajat saivat aika jäätävän makuelämyksen. Sulaneena maistui huomattavasti paremmalta. Kuten kuvista näkyy, "koristeeksi" heittelin mustikoita.

Jäisestä kakusta saa leikattua sieviä siivuja kuumalla vedellä kastellulla veitsellä. Sulaneena paloittelun tuloksena on lähinnä mössökasoja. No eipä se makuun vaikuta. Koostumus ja makukin muistutti hieman perinteistä juustokakkua, mutta maku oli jopa jotenkin koukuttava. Teki mieli maistaa pala jos toinenkin, ja senhän voi tehdä aivan hyvällä omatunnolla. Tässähän ei ole siis mitään epäterveellistä! Energiaa kyllä kuin pienessä possussa, mutta sitähän aina tarvitaan...

Ihme Miehen salainen suklaakakku

Uskokaa tai älkää, Ihme Mieskin osaa leipoa, ainakin kerran vuodessa! Jo useita vuosia olen saanut synttärilahjaksi, välillä äitienpäivälahjaksikin, todella ihmeellisen suklaaluomuksen, joka näytti tänä vuonna tältä:

Ulkomuoto on ollut aina varsin mielenkiintoinen, ja maku herkullinen. Olen yrittänyt udella reseptiä, mutta koko salaisuus ei ole vieläkään täysin selvinnyt. Sen verran olen onnistunut vilkuilemaan, että homma menee suunnilleen näin:

1. Osta ainekset vasta juuri ennen valmistusta, ettei salaisuus paljastu. Nämä löytyvät yleensä pienimmästäkin lähikaupasta:

- Valmis kakkupohja

- Pari pilttipurkkia, hedelmä- tai marjasosetta

- Banaaneja

- Muumilimua tai mansikkasiideriä, riippuen siitä tarjoillaanko kakkua myös lapsille

- 2-3 levyä suklaata (jokin Fazerin marjasuklaa on ilmeisesti olennainen osa salaista reseptiä)

- Pursotettava kermavaahtopurkki

- Jotain keksejä tai karkkeja koristeeksi, ei välttämätöntä

2. Kippaa kakkupohja jollekin alustalle, mikä nyt sattuu käteen osumaan. 

3. Laita suklaa sulamaan kattilaan, sekoittele ettei pala pohjaan. Ihme Mies ilmeisesti lisää joukkoon myös vettä, jolloin suklaa pysyy sopivan notkeana myös jäähdyttyään. Olen aina luullut että suklaa menee vedestä rakeiseksi, mutta jotenkin Ihme Mies onnistuu tekemään kuorrutteen pilaamatta suklaata?!

4. Kaada kakkupohjalle limua tai muuta Emännän mieleistä kostuketta ja levitä päälle pilttiä sekä banaaniviipaleita.

5. Jos pohja on useampikerroksinen, laita väleihin myös sulaa suklaata ja kermavaahtoa. Omasta kakustani löytyi myös Pikku Apulaisen piilottama viinirypäle. Jos pohja on yksikerroksinen "torttupohja", siirry seuraavaan kohtaan.

6. Kaada sulanut suklaa kakun päälle, koristele luovuutta käyttäen kermavaahdolla, kekseillä, karkeilla... 

7. Laita kakku mielellään jääkaappiin odottamaan ainakin muutamaksi tunniksi, niin kostutus ehtii imeytyä. Tämä on olennainen osa suussasulavaa lopputulosta! Odotellessa tosin kermavaahtokoristelut sulavat suloisesti osaksi suklaakuorrutusta, ja kuorrutuskin ehtii valua lautaselle ja lautasen ulkopuolelle, mutta ei huolta, nämä elementit vain lisäävät suorituksen sympatiapisteitä! 

8. Älä siivoa sotkuja, Emäntä kyllä siivoaa ne mielellään upean yllätyksen toivossa, ja osaa myös arvostaa lopputulosta enemmän nähdessään kuinka suuren työn olet tehnyt! 

Ja sitten herkuttelemaan, mielellään onnittelulaulun saattelemana ja suoraan sänkyyn. Jos olet varma että Emäntää ei haittaa suklaatahrat lakanoissa.

Pääsiäisen ihmeitä: Sinivuokko ja hämähäkinmunat

Pääsiäismaanantain aamuna iski luova hetki, ja syntyi kevään ensimmäinen sinivuokko:

Hmm... Mitähän näistä kuoriutuu??

Kenties jättiläishämähäkkejä?!

Joku voisi kauniisti kutsua näitä "marmorimuniksi", mutta meille erikoinen seittikuvio toi mieleen hämähäkin lisäksi suonikohjut ja silmämunat. Ulkoasu ja väri ei erityisemmin houkutellut maistamaan...mutta kyllä ne ihan tavallisilta kananmunilta maistuivat!

Pääsiäisen oudoimmat yllätysmunat syntyivät näin:

• Keitä munat. (Sori, en nyt laita tähän tarkempaa ohjetta, vaikka aika rakettitiedettä se munien keittokin tuntuu olevan.)
• Jos haluat "seittikuvioita", riko varovasti munien pintaa, niin että kuori ei kuitenkaan irtoa.
• Laita muovipussiin mustikoita, noin ruokalusikallinen.
• Pyörittele munia pussissa niin että väriä tarttuu sopivasti. 
• Ota munat pussista, pyyhi kevyesti mustikanjämät pois.

Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla värjäämiseen punajuurta, sillä varmaan saisi mainiot "verisuonet" aikaiseksi! Täytyykin pistää idea muistiin halloweenia varten... ;)

Räjähtänyt ja muniva Angry Birds -kakku

On taas vuoden pakollisen kakkupostauksen aika! Yli puoli vuotta onkin jo vierähtänyt tauolla, ja blogikin ehtinyt täyttää vuoden. Ihme Emännälle hyvin tyypillistä. Ajattelet hetken puuhakkaana tarttuvasi toimeen, ja kas vain, huomaat että päivä, viikko, vuosi jos toinenkin on vierähtänyt, ja homma ei ole edennyt mihinkään. 

Tällä kertaa hyvänä tekosyynä on toiminut perheeseemme ilmaantunut toinen mainio Pikku Apulainen, Ihme Lapsi nro 2, joka on aloittanut suoraan työnjohtotehtävistä työllistäen alaisiaan vaipanvaihtorallilla ja imetysmaratoneilla, ja tehnyt elämästä entistäkin ihmeellisempää! Olen saanut mm. imettää Prisman kassajonossa ja oppinut, että samaan aikaan voi esimerkiksi imettää, pyyhkiä lattialta pissaa ja seurustella sujuvasti vieraiden kanssa.

Mutta asiaan, josta blogi reilu vuosi sitten sai alkunsa. The Synttärikakku. Vuoden selvisin vallan mainiosti tekemättä yhtäkään täytekakkua, mutta pienen ihmisen synttärit saivat taas Ihme Emännän päässä naksahtamaan. Tällä kertaa sankarin toiveena oli mansikka-suklaakakku, jota varten tein Kinuskikissan mehevän suklaakakkupohjan. Tuloksena oli epämääräinen räjähtänyt kasa:

Vuoka ilmeisesti ei ihan soveltunut hommaan, vaikka voitelin ja jauhotin sen ja muutenkin tällä kertaa ainakin yritin tehdä ohjeen mukaan... No, en kuitenkaan lannistunut, kyllä Ihme Emäntä keinot keksii! Ja uskomatonta mutta totta, tuosta kasasta syntyi, kuin feenikslintu tuhkasta, tämä tipunen:

Mutta miten temppu tehtiin? Ensin meinasin vaipua epätoivoon ja nakkasin pohjan pakastimeen odottamaan kohtaloaan, ja synttäreitä siirrettiin viikolla (oikeana syynä oli kyllä sairastelu). Mutta sitten räjähdyksestä ja uudesta vuodesta mieleen muistui Kinuskikissan pinjata-kakku, joka kootaan kakkulevyn paloista kulhoon, ja kakun sisältä putkahtaa leikatessa karkkeja. Pyöreä muoto, räjähtävä teema ja "muniva kakku" johtivat ajatukset Angry Birdsiin, ja kun päivänsankari sattui näkemään surffatessani kuvan Angry Birds -kakusta, tilaus oli selvä: pinkki Angry Birds -kakku on saatava!!

Ei muuta kuin kakun palasilla kulhoa vuoraamaan ja täytettä kehittelemään (alkuperäistä ohjettahan ei voinut noudattaa, ensinnäkin koska se on tylsää, ja koska mansikkakakkua oli tilattu). Tein täytteen jollain mansikkahyydykekakun ohjeella, ja tajusin vasta liian myöhään, että sehän oli huomattavasti löysempää kuin alkuperäisen ohjeen täyte, joten eihän siihen mitään karkkikoloa saanut tehtyä. No, vaniljakreemijauheella ja jääkaapissa hyydyttämällä täyte jähmettyi sen verran, että sain kuitenkin tehtyä "munille" kolon. Kakku hyytyi yön yli jääkaapissa, ja seuraavana päivänä pääsin tekemään elämäni ensimmäistä kertaa sokerimassakuorrutuksen kakkuun. Mallia katsoin mm. täältä. Kuorrutus ja koristelu jopa onnistui ilman isompia kommervenkkejä, ja ihan tunnistettavahan siitä tuli! Hyvä etten ylpeydestä räjähtänyt!

Kakkua leikatessa tosin paljastui totuus, ettei ihan putkeen mennyt tälläkään kertaa. Karkkeja ei ensin meinannut ilmestyä leikatessa ollenkaan, ja lopulta sisältä alkoi valua epämääräistä nestettä... Suklaakarkkien kuorrutus oli sulanut täytteen sisään ja muuttunut mintunmakuiseksi liejuksi, joten valkoisten ja pinkkien munien sijaan sisällä olikin ruskeita munia. Joo, ohjeessa kyllä taidettiin sanoa että kakku kannattaa täyttää samana päivänä, mutta kun ei voi uskoa ennen kuin kokeilee...

Seuraavana päivänä oli uudet juhlat, joten ei kun uutta tipua kasaamaan. Tällä kertaa kakkupohjana oli alkuperäisen ohjeen mukainen levykakkupohja, josta sai myös tehtyä täytteen keskelle munille pesän suojaksi kostumiselta. Täytteen sovelsin edes vähän sinne päin kuin alkuperäisessä ohjeessa. Ja nyt munat säilyivät ehjinä yli 12 tuntia! Eivät ihan yhtä hienosti kakun sisältä pulpahtaneet kuin Kinuskikissan versiossa, mutta ei kai kaikkea voi saada...

Täyte (se onnistuneempi versio):
4 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl mansikkatomusokeria (tai enemmän, maun mukaan)
½ dl vahvaa mansikka- tai vadelmamehutiivistettä
jäisiä vadelmia (kotimaisia!)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Kuumenna mehutiiviste kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Kaada osa täytteestä kulhoon, tiputtele joukkoon jäisiä vadelmia. Tee lusikalla täytteen keskelle kolo, vuoraa se kakkulevyn paloilla (ainakin jos aiot tarjota kakun vasta seuraavana päivänä) ja täytä karkeilla. Levitä kulhoon loput täytteestä. Peitä pinta lopuilla kakkulevyn paloilla ja kostuta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 2-3 tuntia ennen kumoamista ja koristelua.

Eli jotensakin näin se sitten meni toisella yrittämällä:

Huh huh, saapa nähdä minkä otuksen joudun vääntämään seuraaville synttäreille.
Ja apua, nythän näitä lasten synttäreitä on jo kahdet vuodessa!!

Villi vihersmoothie vuohenputkesta

On taas se aika vuodesta, kun rikkaruohot alkavat rehottaa ja vuohenputket valtaavat puolet pihastamme. Niitä vastaan taistelu on turhaa ajanhukkaa, joten parempi suhtautua näihinkin rehuihin ystävällismielisesti. Eli pihaammehan koristaa trendikkäästi satoisa villivihanneskasvimaa! Kas kuinka kätevää, kun yrtit ja salaatit kasvavat pihalla ihan itsekseen.

Villivihannesten keräilyssä toki kannattaa muistaa, että varmasti tietää mitä on keräämässä, ja keruupaikka kannattaa valita vähän kauempaa kuin ojanpientareelta koiraterveisten ja katupölyn keskeltä. Parhaimmillaan kasvit ovat mahdollisimman nuorina ja heleän vihreinä, raikkaan kesäsateen jälkeen.

Varoitus! Vuohenputki on mahdollista sekoittaa joihinkin myrkyllisiin kasveihin, joten tämän reseptin (no okei, kaikkien reseptieni) noudattaminen omalla vastuulla! Lisää tietoa vuohenputkesta ja muista villivihanneksista mm. Villivihannekset-oppaasta. Oppaasta lainattua:

"Vuohenputki parantaa ruoansulatusta, virtsarakkovaivoja, suolistohäiriöitä ja peräpukamia. Kasvilla voidaan hoitaa myös kihtiä, reumaa, reumaattisia vaivoja ja lonkkavaivoja. Kasvia pidetään kaikenlaisia kolotuksia rauhoittavana yrttinä, jolla on myös hermoja rauhoittava vaikutus."

Joten ei muuta kuin kolotuksia ja hermoja rauhoittamaan! Jo muutamana keväänä olen tehnyt vuohenputkista herkullista piirakkaa, mutta nyt inspiroiduin tekemään Kemikaalicocktailin basilika-pinaattismoothiesta oman vähän villimmän version, niistä aineksista mitä sattui kotoa löytymään. Eli basilika vaihtui sujuvasti vuohenputkeksi, kookosvesi kookosmaidoksi, rahka turkkilaiseksi jogurtiksi ja homehtunut inkiväärinpala lensi roskiin. Pinaatin tilalle olisi varmasti käynyt näppärästi nokkonen, mutta niitä ole tullut kerättyä. Vuohenputket huuhtelin ensin kiehuvalla vedellä, mutta sen voi skipata, jos haluaa säilyttää vitamiinit parhaiten tallella. Kiehuva vesi tosin nostaa ylimääräiset ötökät helpommin pintaan, mutta jos pieni proteiinilisä ei haittaa, kylmälläkin vedellä huuhtelu riittää... Jos rikkaruohot pelottavat, tämän voi tosiaan tehdä basilikastakin, tai jos ei siitäkään välitä, niin vaikka salaatista saa varmaan ihan kelvollisen miedomman version.

Vuohenputki-pinaattismoothie

• n. 5 dl tuoretta vuohenputkea (tiiviisti pakattuna pari kourallista)
• 3 kuutiota pakastepinaattia
• banaani
• päärynä
• 100-150 g turkkilaista jogurttia
• 1-2 dl kookosmaitoa
• n. 2 dl omenamehua
• 1 rkl limen mehua

Kaikki ainekset blenderiin ja surautetaan sekaisin, parasta heti nautittuna.

Lopputulos muistutti pinaattikeittoa, mutta maku onneksi ei. Raikas, pehmeä, makea, yrttinen samaan aikaan, kerrassaan herkullista! Jopa Pikku Apulainen tykkäsi ja pyysi monta kertaa lisää, eikä Ihme Mieskään vastustellut. Ihme juomaa siis! Täytyy jatkossakin muuntaa rehut ja salaatit nestemäiseen muotoon, niin uppoavat nirsommillekin.

Tip top tippaleivät

Vappu meni jo, mutta tadaa, tässä elämäni ensimmäiset tippaleivät!

 

Pari vuotta sitten päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran munkkeja, ja lopputulos oli tämä:

Projektiin liittyi myös sulanut reikäkauha, joten nämä tekeleet ja kulhollinen taikinaa päätyivät roskiin. Varoituksen sanana siis, ÄLKÄÄ kokeilko "Nopeat munkit" -reseptiä. Taikinan teko voi olla nopeaa, mutta siihen se ilo sitten loppuikin... No, hyvät naurut näistä saatiin ja muovinsekainen rasvankäry kämppään luomaan vapputunnelmaa, onneksi oli pakastemunkit kaiken varalta ostettuna.

Seuraavana vuonna suosin perinteistä reseptiä ja sain äidiltä metallisen reikäkauhan sekä paistoapua, jolloin yritys onnistui jo näin hyvin:

Tänä vappuna piti siis jo saada lisää haastetta, joten päätin kokeilla tippaleipiä. Halusin tietää, voisivatko ne itsetehtynä maistua paremmilta kuin kaupan kuivuneita matokasoja muistuttavat mauttomat kikkareet. Vappuaatoksi en ehtinyt, mutta lumisateisena vappupäivänä oli aikaa vihkiytyä asiaan. Resepti ja yksityiskohtainen paisto-ohje löytyivät Kinuskikissalta. 

Olin jopa niin huolellinen, että kokosin kaikki ainekset valmiiksi (ei ole tainnut tapahtua koskaan ennen??). Tai no ei se nytkään ihan onnistunut, suola unohtui...

Tein puolikkaan annoksen, josta tuli n. 10 valmista tippaleipää, lisäksi pari testi- ja maisteluversiota. Tässä alkuperäinen ohje puolitettuna, tosin mausteita tuplamäärä, koska halusin että tippaleivät maistuvatkin joltain.

Taikina:
2 munaa
1/4 dl sokeria
1-2 tl sitruunan kuorta raastettuna
1 dl kevytmaitoa (Laitoin myös kermapurkin jämät)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa (Unohdin tämän, lisäsin taikinaan kesken paistamisen...) 
(Seuraavalla kerralla voisi lisätä myös vaikka kanelia ja kardemummaa?)

Paistamiseen:
kookos- ja/tai rypsiöljyä (kattilan koosta riippuen 1/2-1 litraa)
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin rypsiöljyä, mutta edellisvuoden onnistuneet munkit paistettiin kookosrasvassa, joten en uskaltanut vaihtaa. Kuulemma kookosrasva kestää paremmin kuumuutta, ja antaa ehkä rapsakamman koostumuksen ja mukavamman maunkin.

Pinnalle:
tomusokeria (tai esim. sokeri-kaneli-inkivääri-seosta)

Välineet:

kattila + kansi mahdollisen tulipalon tukahduttamista varten
grillipihdit
tyhjä ketsuppipullo tai pursotinpussi
tyhjä ananaspurkki, josta poistettu pohja, kansi, paperi ja liimajämät
(mielellään myös reunan jäänteet taivutettuna sisäänpäin)

(lämpömittari, mielellään laserkäyttöinen!)

(metallinen reikäkauha, ei välttämättä tarvitse, pihdeillä pärjää)

Taikinan teko oli helppoa: Munat vispilällä rikki, maito, sokeri ja sitruunankuori joukkoon, leivinjauhe jauhojen sekaan ja jauhojen vispaus taikinaan. Ihan siis perinteisellä kierrevispilällä, ei tarvinnut edes vatkainta kaivaa. Tosin sillä ehkä saisi jauhot sekoamaan helpommin ilman kökköjä. Jauhojen sekoituksen lisäksi haastavin osuus oli sitruunan raastaminen. Kunnon pesu tiskiaineella ja -harjalla toivottavasti irrotti isommat myrkkyjäämät kuoresta, luomusitruuna olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto.

Taikinan laitoin pursotinpussin sijasta tyhjään ketsuppipulloon, joka oli odotellut viimeisten tippojen syöjää jääkaapissa jo tovin. (No okei, en itse keksinyt, mutta nerokasta silti!)

Sitten kookosrasva sulamaan kattilaan. Rasvaa piti olla sen verran, että se jää vähän ananaspurkin yläreunaa alemmaksi. Kattila piti siis vaihtaa pienempään, koska rasvaa oli ihan liian vähän. Parin litran kattilaankin piti lisätä kookosrasvan sekaan vielä reilusti rypsiöljyä, jotta määrä riitti.

Mutta sitten se suurin ongelma kuuman rasvan kanssa touhutessa: Mistä tiedän koska rasva on tarpeeksi kuumaa, mutta ei liian kuumaa?? Huutelin taas Ihme Miehen hätiin, ja sieltä löytyikin heti paras apu: laserilla toimiva lämpömittari! Tämä se vasta nerokas keksintö onkin, hiiteen leipäpalalla testailut ja paistimittarit, kunnon tekniikkaa sen olla pitää! Kun mittari näytti 170-180 astetta, laitoin kattilaan ananaspurkin, josta oli poistettu kannen lisäksi myös pohja.

Sitten päästiin vihdoin taikinan pursotteluun. Puristin taikinaa pullosta ananaspurkkiin sopivasti mutkitellen, jolloin rasva alkoi kuohua siihen malliin, etten uskaltanut kovin paljon laittaa. Ekat yritelmät olivat siis aika ohuita kiemurakasoja. Mutta uskalluksen lisääntyessä kikkareet alkoivat jo muistuttaa enemmän tippaleipiä. Sopiva paistoaika riippuu taikinan määrästä ja rasvan kuumuudesta, kaipa siinä muutama minuutti meni per läjä. Sitten kun alkoi näyttää riittävän ruskealta molemmin puolin, nostin tekeleen talouspaperille kuivumaan.

Taikinaköntin irrottaminen ananaspurkista oli jokseenkin hankalaa pujottelua. Näppärämmän kannattaa siis taivutella ne pienet kannen ja pohjan reunat pois tieltä ennen paistamista. Tai leikata muotti vaikka metalliputken pätkästä?

Paistaminen oli aika hauskaa puuhaa! Vaikka vähän rasva roiskuikin, palovammoilta, tulipalolta ja muilta isommilta haavereilta säästyttiin tällä kertaa. 

Tomusokeri oli loppu, joten kierittelin tippikset vappuaaton cronitseista jääneessä sokeri-kaneli-inkivääri-seoksessa, se antoikin mukavan säväyksen. (Cronitseista kiitos Tiina K:lle! Kätevää kutsua vieraita, jotka leipovat itse paikan päällä...) Vaniljakastike täydensi makunautinnon, myös suklaakastike tai -kuorrute olisi varmaan sopinut hyvin.

Maku oli kyllä eri luokkaa kuin kaupan matokasoissa, hyvin tekivät kauppansa. Myös vaihteleva koostumus oli mukava lisä, ohuet kohdat olivat rapeita, paksummat pehmeämpiä. Näitä täytyy tehdä toistekin! Jos vaikka halloweeniksi tehtäisiin matoja, tai uutena vuotena tinan valamisen sijaan ennustettaisiin tippaleivistä?