Tunariturvallinen pikapiirakka

Mustikkapiirakka, punaherukkapiirakka, omenapiirakka, raparperipiirakka, mitä-nyt-sattuu-olemaan-piirakka, tai vaikka muffinssit, tällä ohjeella onnistuu. Ehdottomasti luottoreseptini. Ei mitään väliä missä järjestyksessä aineet kippoon kippaa, eikä määrätkään niin tarkkoja, ainesosiakin voi vaihdella sen mukaan mitä sattuu löytymään. Ei vatkaamista tai vispaamista. Lopputuloksena mehevän maukas piirakka, joka valmistuu myös lasten kanssa ja univelkaisilla aivoilla alle puolessa tunnissa, ainakin yleensä. Voi tehdä siis myös siinä vaiheessa kun yllätysvieraat ovat jo oven takana. Toki tämänkin kanssa voi sössiä, mutta tähän asti olen aina onnistunut saamaan aikaiseksi syömäkelpoisen lopputuloksen, vaikka tulisi vähän tunaroituakin. Kuten tälläkin kertaa.

Resepti:

150 g sulatettua voita, öljykin käy paremman puutteessa
2 munaa
2 dl piimää / jogurttia / kermaviiliä tai jotain sen tapaista
3-4 dl sokeria / ruokosokeria / jotain sokeria
5 dl vehnäjauhoja / sämpyläjauhoja / jotain jauhoja, tällä kertaa laitoin joukkoon vähän ruis- ja kookosjauhoja
1 tl soodaa ja 1 tl leivinjauhetta, tai 2 tl jompaakumpaa
(vaniljaa, kardemummaa, kanelia tai muita mausteita maun mukaan)
1/2-1 l mustikoita, tai esim. mansikoita, punaherukoita, raparperia, omenasiivuja, suklaata, mitä sattuu olemaan

Lisäsin taikinaan tällä kertaa myös mustikkakeiton jämät, 1 tl mustikkajauhetta ja 1 tl karpalojauhetta, tuloksena savivelliä tai sementtiä muistuttava harmaanruskea taikina. Ja valmiissa piirakassa houkutteleva homeenvihertävä(?!) sävy, nam!

Sekoita kaikki kulhossa jollain lusikalla tai lastalla, lapsityövoimaa kannattaa hyödyntää. Saa kai vispatakin, jos jaksat kaivaa vispilän kaapista. Itse en ole kokeillut.



Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Muista maistella taikinaa! Jos koostumus tai maku on outo, muistele tuliko kaikki varmasti mukaan. Jotain aina tuppaa unohtumaan, tällä kertaa voi jäi mikroon. Ota sulatettu voi mikrosta/munat jääkaapista/hae piimää kaupasta jne. Kaavi taikina leivinpaperilta takaisin kulhoon, sekoita unohtuneet ainesosat joukkoon.



Kaada taikina takaisin pellille, muista laittaa myös leivinpaperi. Heittele marjat tai muut kaappien löydökset piirakan päälle. Jos käytät pakastimen aarteita, kannattaa laittaa jäisinä. Päälle voi ripotella myös vähän sokeria ja/tai kanelia. Laita pelti uuniin 220 asteeseen noin vartiksi, ota pois viimeistään kun reunat alkavat kärvähtää!



Leikkaa palasiksi ja maistele tuliko hyvää. Jätä vähän muillekin ja tarjoa mielellään jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Alla vasemmalla näkyy hienostunut vihreä sävy vielä vähän paremmin, en oikein saanut kuviin ikuistettua... Oikealla miltei täydellinen muffinssiyksilö (pari sentään onnistui pellillisestä), täytteenä mansikanpalasia ja pala valkosuklaata, namsmums!

Älä tule paha kakku, tule hyvä raakakakku

Varhaiskeski-iän kolkutellessa päätin vihdoin surauttaa blenderilläni ihka oikean raakakakun, superfood-mustikoilla (äidin poimimilla tietysti) höystettynä. Lopputulos oli muodoltaan hieman erikoinen, mutta maultaan mainio!

(Hitsi kun en tajunnut, että kakkuhan olisi ollut toisinpäin käännettynä muodoltaan kissan naama, Hello Kitty -koristelulla tämäkin epämuodostuma olisi ollut täydellinen!) 

Raakakakku ei siis tällä kertaa tarkoita sisältä raakaa, päältä palanutta lässähtänyttä läjää, vaan sokeritonta, jauhotonta, maidotonta, munatonta ja voitonta terveyspommia, jota ei kuumenneta ollenkaan. Ja sen muka pitäisi olla vielä hyvää?! Kuulostaa epäilyttävältä ja mahdottomalta, eli juuri sopivalta haasteelta. Terveyshifistelijät ovat tietysti nautiskelleet näitä jo vuosikausia hipsterikuppiloissaan, mutta sellaisista täällä hämäläisen hitaassa pikkukaupungissa voi vain haaveilla. Tätä ennen en ollut koskaan edes maistanut raakakakkua, joten sain todellakin yllättää itseni!

Tämän yllätyksen "pikainen surautus" kesti aika paljon kauemmin kuin alkuperäisessä ohjeessa mainitun 35 minuuttia, joten heti alkuun muistutukseksi potentiaalisimmat mokailukohdat:

• Muista laittaa mantelit ja pähkinät veteen likoamaan hyvissä ajoin, mielellään edellisenä iltana. Muistin jopa, mutta silti jäivät aika koviksi.
• Hommaan on turha ryhtyä ilman kunnollista tehosekoitinta tai muuta tehomyllyä. Luulin omistavani ihan tehokkaan vekottimen, mutta silti riittävän tasaisen möhnän valmistus oli hermoja raastavaa, korvia särkevää ja kotirauhan rikkovaa.
• Jauha mantelit ja pähkinät ensin erikseen, lisää vasta sitten muut aineet. Taatelit ja mantelit yhdessä muodostavat niljakkaan liisterin, joka jumahtaa terien alle, ja mantelit jäävät kokonaisiksi. Ilman taateleitakin pähkinämömmöä sai kaivaa terien alta jatkuvasti. 
• Huom! Isompien vahinkojen välttämiseksi sammuta tehosekoitin ennen kuin kaivelet jumahtanutta möhnää lusikalla, tai sormin.
• Silikonivuokaa ei kannata tunkea täpötäyteen pakastimeen, jos haluaa kakun säilyttävän pyöreän muotonsa. No toisaalta pyöreä on aika tylsä...

Koska reseptien noudattaminen on tylsää, eikä täydellistä ohjetta tuntunut löytyvän, yhdistelin kahta ohjetta: Marjaisat raakaleivokset ja Ihan paras vadelmainen raakakakku. Tein tupla-annoksen, josta tuli kaksi vähän erilaista versiota, toiseen täytettä jäi liian vähän. Määrät ovat arvioita, mutta onnistuneemman resepti oli suunnilleen tämä:

Pohja:

1 ½ dl kuorittuja manteleita (pecanpähkinät olisivat ehkä helpommin muussattavia)
10 pehmeää taatelia (kuivuneita kannattaa liottaa ensin)
½ dl raakakaakaojauhetta (tai tavallista, jos ei jaksa hifistellä)
½ dl neitsytkookosöljyä
hyppysellinen suolaa

Täyte:
4 dl cashewpähkinöitä

1 sitruunan mehu
1 dl agavesiirappia (myös hunaja tai vaahterasiirappi voisi sopia, jos vegaanisuus tai raakuus ei ole välttämätöntä)
1 ½ dl neitsytkookosöljyä
1 tl vaniljauutetta (no käy kai vaniljasokerikin, ei se niin tarkkaa ole)
200 g pakastemustikoita

Liota manteleita ja pähkinöitä vedessä ainakin muutama tunti. Hienonna ensin mantelit tehosekoittimessa, lisää sitten muut pohjan aineet ja anna sörssääntyä tasaiseksi massaksi. Tai vähemmän tasaiseksi, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin on enemmän pureskeltavaa. Maista onko suolaa sopivasti, toivottavasti ei mennyt liikaa. Taputtele möhnä irtopohjavuoan pohjalle. Möhnän alle kannattaa laittaa leivinpaperi, silleen pohjan ja reunan väliin, niin kakku on helpompi siirtää lautaselle. Tämänkin olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut...

Putsaa isommat röhnät tehosekoittimesta ja hienonna seuraavaksi cashewpähkinät, niin kauan että massasta tulee vaaleaa ja "kermaista". Lisää sitruunan menu, agavesiirappi (myös hunaja tai vaahterasiirappi käy, jos ei ole niin tarkka vegaanisuudesta ja raakuudesta), kookosöljy ja vanilja. Jatkaa sörssäämistä niin kauan kuin massa on sopivan sileää, tai niin kauan kuin hermo kestää.

Kaada reilu puolet täytteestä vuokaan. Kaada mustikat tai muut marjat tehosekoittimeen, surauta sekaisin lopun täytteen kanssa ja kaada vuokaan.

Ja sitten pakastimeen ainakin pariksi tunniksi. Jos kakku ehtii jäätyä kunnolla, ota kakku sulamaan pari tuntia ennen tarjoilua. Itse tietysti unohdin tämän, joten ensimmäiset maistajat saivat aika jäätävän makuelämyksen. Sulaneena maistui huomattavasti paremmalta. Kuten kuvista näkyy, "koristeeksi" heittelin mustikoita.

Jäisestä kakusta saa leikattua sieviä siivuja kuumalla vedellä kastellulla veitsellä. Sulaneena paloittelun tuloksena on lähinnä mössökasoja. No eipä se makuun vaikuta. Koostumus ja makukin muistutti hieman perinteistä juustokakkua, mutta maku oli jopa jotenkin koukuttava. Teki mieli maistaa pala jos toinenkin, ja senhän voi tehdä aivan hyvällä omatunnolla. Tässähän ei ole siis mitään epäterveellistä! Energiaa kyllä kuin pienessä possussa, mutta sitähän aina tarvitaan...

Ihme Miehen salainen suklaakakku

Uskokaa tai älkää, Ihme Mieskin osaa leipoa, ainakin kerran vuodessa! Jo useita vuosia olen saanut synttärilahjaksi, välillä äitienpäivälahjaksikin, todella ihmeellisen suklaaluomuksen, joka näytti tänä vuonna tältä:

Ulkomuoto on ollut aina varsin mielenkiintoinen, ja maku herkullinen. Olen yrittänyt udella reseptiä, mutta koko salaisuus ei ole vieläkään täysin selvinnyt. Sen verran olen onnistunut vilkuilemaan, että homma menee suunnilleen näin:

1. Osta ainekset vasta juuri ennen valmistusta, ettei salaisuus paljastu. Nämä löytyvät yleensä pienimmästäkin lähikaupasta:

- Valmis kakkupohja

- Pari pilttipurkkia, hedelmä- tai marjasosetta

- Banaaneja

- Muumilimua tai mansikkasiideriä, riippuen siitä tarjoillaanko kakkua myös lapsille

- 2-3 levyä suklaata (jokin Fazerin marjasuklaa on ilmeisesti olennainen osa salaista reseptiä)

- Pursotettava kermavaahtopurkki

- Jotain keksejä tai karkkeja koristeeksi, ei välttämätöntä

2. Kippaa kakkupohja jollekin alustalle, mikä nyt sattuu käteen osumaan. 

3. Laita suklaa sulamaan kattilaan, sekoittele ettei pala pohjaan. Ihme Mies ilmeisesti lisää joukkoon myös vettä, jolloin suklaa pysyy sopivan notkeana myös jäähdyttyään. Olen aina luullut että suklaa menee vedestä rakeiseksi, mutta jotenkin Ihme Mies onnistuu tekemään kuorrutteen pilaamatta suklaata?!

4. Kaada kakkupohjalle limua tai muuta Emännän mieleistä kostuketta ja levitä päälle pilttiä sekä banaaniviipaleita.

5. Jos pohja on useampikerroksinen, laita väleihin myös sulaa suklaata ja kermavaahtoa. Omasta kakustani löytyi myös Pikku Apulaisen piilottama viinirypäle. Jos pohja on yksikerroksinen "torttupohja", siirry seuraavaan kohtaan.

6. Kaada sulanut suklaa kakun päälle, koristele luovuutta käyttäen kermavaahdolla, kekseillä, karkeilla... 

7. Laita kakku mielellään jääkaappiin odottamaan ainakin muutamaksi tunniksi, niin kostutus ehtii imeytyä. Tämä on olennainen osa suussasulavaa lopputulosta! Odotellessa tosin kermavaahtokoristelut sulavat suloisesti osaksi suklaakuorrutusta, ja kuorrutuskin ehtii valua lautaselle ja lautasen ulkopuolelle, mutta ei huolta, nämä elementit vain lisäävät suorituksen sympatiapisteitä! 

8. Älä siivoa sotkuja, Emäntä kyllä siivoaa ne mielellään upean yllätyksen toivossa, ja osaa myös arvostaa lopputulosta enemmän nähdessään kuinka suuren työn olet tehnyt! 

Ja sitten herkuttelemaan, mielellään onnittelulaulun saattelemana ja suoraan sänkyyn. Jos olet varma että Emäntää ei haittaa suklaatahrat lakanoissa.

Pääsiäisen ihmeitä: Sinivuokko ja hämähäkinmunat

Pääsiäismaanantain aamuna iski luova hetki, ja syntyi kevään ensimmäinen sinivuokko:

Hmm... Mitähän näistä kuoriutuu??

Kenties jättiläishämähäkkejä?!

Joku voisi kauniisti kutsua näitä "marmorimuniksi", mutta meille erikoinen seittikuvio toi mieleen hämähäkin lisäksi suonikohjut ja silmämunat. Ulkoasu ja väri ei erityisemmin houkutellut maistamaan...mutta kyllä ne ihan tavallisilta kananmunilta maistuivat!

Pääsiäisen oudoimmat yllätysmunat syntyivät näin:

• Keitä munat. (Sori, en nyt laita tähän tarkempaa ohjetta, vaikka aika rakettitiedettä se munien keittokin tuntuu olevan.)
• Jos haluat "seittikuvioita", riko varovasti munien pintaa, niin että kuori ei kuitenkaan irtoa.
• Laita muovipussiin mustikoita, noin ruokalusikallinen.
• Pyörittele munia pussissa niin että väriä tarttuu sopivasti. 
• Ota munat pussista, pyyhi kevyesti mustikanjämät pois.

Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla värjäämiseen punajuurta, sillä varmaan saisi mainiot "verisuonet" aikaiseksi! Täytyykin pistää idea muistiin halloweenia varten... ;)

Räjähtänyt ja muniva Angry Birds -kakku

On taas vuoden pakollisen kakkupostauksen aika! Yli puoli vuotta onkin jo vierähtänyt tauolla, ja blogikin ehtinyt täyttää vuoden. Ihme Emännälle hyvin tyypillistä. Ajattelet hetken puuhakkaana tarttuvasi toimeen, ja kas vain, huomaat että päivä, viikko, vuosi jos toinenkin on vierähtänyt, ja homma ei ole edennyt mihinkään. 

Tällä kertaa hyvänä tekosyynä on toiminut perheeseemme ilmaantunut toinen mainio Pikku Apulainen, Ihme Lapsi nro 2, joka on aloittanut suoraan työnjohtotehtävistä työllistäen alaisiaan vaipanvaihtorallilla ja imetysmaratoneilla, ja tehnyt elämästä entistäkin ihmeellisempää! Olen saanut mm. imettää Prisman kassajonossa ja oppinut, että samaan aikaan voi esimerkiksi imettää, pyyhkiä lattialta pissaa ja seurustella sujuvasti vieraiden kanssa.

Mutta asiaan, josta blogi reilu vuosi sitten sai alkunsa. The Synttärikakku. Vuoden selvisin vallan mainiosti tekemättä yhtäkään täytekakkua, mutta pienen ihmisen synttärit saivat taas Ihme Emännän päässä naksahtamaan. Tällä kertaa sankarin toiveena oli mansikka-suklaakakku, jota varten tein Kinuskikissan mehevän suklaakakkupohjan. Tuloksena oli epämääräinen räjähtänyt kasa:

Vuoka ilmeisesti ei ihan soveltunut hommaan, vaikka voitelin ja jauhotin sen ja muutenkin tällä kertaa ainakin yritin tehdä ohjeen mukaan... No, en kuitenkaan lannistunut, kyllä Ihme Emäntä keinot keksii! Ja uskomatonta mutta totta, tuosta kasasta syntyi, kuin feenikslintu tuhkasta, tämä tipunen:

Mutta miten temppu tehtiin? Ensin meinasin vaipua epätoivoon ja nakkasin pohjan pakastimeen odottamaan kohtaloaan, ja synttäreitä siirrettiin viikolla (oikeana syynä oli kyllä sairastelu). Mutta sitten räjähdyksestä ja uudesta vuodesta mieleen muistui Kinuskikissan pinjata-kakku, joka kootaan kakkulevyn paloista kulhoon, ja kakun sisältä putkahtaa leikatessa karkkeja. Pyöreä muoto, räjähtävä teema ja "muniva kakku" johtivat ajatukset Angry Birdsiin, ja kun päivänsankari sattui näkemään surffatessani kuvan Angry Birds -kakusta, tilaus oli selvä: pinkki Angry Birds -kakku on saatava!!

Ei muuta kuin kakun palasilla kulhoa vuoraamaan ja täytettä kehittelemään (alkuperäistä ohjettahan ei voinut noudattaa, ensinnäkin koska se on tylsää, ja koska mansikkakakkua oli tilattu). Tein täytteen jollain mansikkahyydykekakun ohjeella, ja tajusin vasta liian myöhään, että sehän oli huomattavasti löysempää kuin alkuperäisen ohjeen täyte, joten eihän siihen mitään karkkikoloa saanut tehtyä. No, vaniljakreemijauheella ja jääkaapissa hyydyttämällä täyte jähmettyi sen verran, että sain kuitenkin tehtyä "munille" kolon. Kakku hyytyi yön yli jääkaapissa, ja seuraavana päivänä pääsin tekemään elämäni ensimmäistä kertaa sokerimassakuorrutuksen kakkuun. Mallia katsoin mm. täältä. Kuorrutus ja koristelu jopa onnistui ilman isompia kommervenkkejä, ja ihan tunnistettavahan siitä tuli! Hyvä etten ylpeydestä räjähtänyt!

Kakkua leikatessa tosin paljastui totuus, ettei ihan putkeen mennyt tälläkään kertaa. Karkkeja ei ensin meinannut ilmestyä leikatessa ollenkaan, ja lopulta sisältä alkoi valua epämääräistä nestettä... Suklaakarkkien kuorrutus oli sulanut täytteen sisään ja muuttunut mintunmakuiseksi liejuksi, joten valkoisten ja pinkkien munien sijaan sisällä olikin ruskeita munia. Joo, ohjeessa kyllä taidettiin sanoa että kakku kannattaa täyttää samana päivänä, mutta kun ei voi uskoa ennen kuin kokeilee...

Seuraavana päivänä oli uudet juhlat, joten ei kun uutta tipua kasaamaan. Tällä kertaa kakkupohjana oli alkuperäisen ohjeen mukainen levykakkupohja, josta sai myös tehtyä täytteen keskelle munille pesän suojaksi kostumiselta. Täytteen sovelsin edes vähän sinne päin kuin alkuperäisessä ohjeessa. Ja nyt munat säilyivät ehjinä yli 12 tuntia! Eivät ihan yhtä hienosti kakun sisältä pulpahtaneet kuin Kinuskikissan versiossa, mutta ei kai kaikkea voi saada...

Täyte (se onnistuneempi versio):
4 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl mansikkatomusokeria (tai enemmän, maun mukaan)
½ dl vahvaa mansikka- tai vadelmamehutiivistettä
jäisiä vadelmia (kotimaisia!)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Kuumenna mehutiiviste kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Kaada osa täytteestä kulhoon, tiputtele joukkoon jäisiä vadelmia. Tee lusikalla täytteen keskelle kolo, vuoraa se kakkulevyn paloilla (ainakin jos aiot tarjota kakun vasta seuraavana päivänä) ja täytä karkeilla. Levitä kulhoon loput täytteestä. Peitä pinta lopuilla kakkulevyn paloilla ja kostuta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 2-3 tuntia ennen kumoamista ja koristelua.

Eli jotensakin näin se sitten meni toisella yrittämällä:

Huh huh, saapa nähdä minkä otuksen joudun vääntämään seuraaville synttäreille.
Ja apua, nythän näitä lasten synttäreitä on jo kahdet vuodessa!!

Villi vihersmoothie vuohenputkesta

On taas se aika vuodesta, kun rikkaruohot alkavat rehottaa ja vuohenputket valtaavat puolet pihastamme. Niitä vastaan taistelu on turhaa ajanhukkaa, joten parempi suhtautua näihinkin rehuihin ystävällismielisesti. Eli pihaammehan koristaa trendikkäästi satoisa villivihanneskasvimaa! Kas kuinka kätevää, kun yrtit ja salaatit kasvavat pihalla ihan itsekseen.

Villivihannesten keräilyssä toki kannattaa muistaa, että varmasti tietää mitä on keräämässä, ja keruupaikka kannattaa valita vähän kauempaa kuin ojanpientareelta koiraterveisten ja katupölyn keskeltä. Parhaimmillaan kasvit ovat mahdollisimman nuorina ja heleän vihreinä, raikkaan kesäsateen jälkeen.

Varoitus! Vuohenputki on mahdollista sekoittaa joihinkin myrkyllisiin kasveihin, joten tämän reseptin (no okei, kaikkien reseptieni) noudattaminen omalla vastuulla! Lisää tietoa vuohenputkesta ja muista villivihanneksista mm. Villivihannekset-oppaasta. Oppaasta lainattua:

"Vuohenputki parantaa ruoansulatusta, virtsarakkovaivoja, suolistohäiriöitä ja peräpukamia. Kasvilla voidaan hoitaa myös kihtiä, reumaa, reumaattisia vaivoja ja lonkkavaivoja. Kasvia pidetään kaikenlaisia kolotuksia rauhoittavana yrttinä, jolla on myös hermoja rauhoittava vaikutus."

Joten ei muuta kuin kolotuksia ja hermoja rauhoittamaan! Jo muutamana keväänä olen tehnyt vuohenputkista herkullista piirakkaa, mutta nyt inspiroiduin tekemään Kemikaalicocktailin basilika-pinaattismoothiesta oman vähän villimmän version, niistä aineksista mitä sattui kotoa löytymään. Eli basilika vaihtui sujuvasti vuohenputkeksi, kookosvesi kookosmaidoksi, rahka turkkilaiseksi jogurtiksi ja homehtunut inkiväärinpala lensi roskiin. Pinaatin tilalle olisi varmasti käynyt näppärästi nokkonen, mutta niitä ole tullut kerättyä. Vuohenputket huuhtelin ensin kiehuvalla vedellä, mutta sen voi skipata, jos haluaa säilyttää vitamiinit parhaiten tallella. Kiehuva vesi tosin nostaa ylimääräiset ötökät helpommin pintaan, mutta jos pieni proteiinilisä ei haittaa, kylmälläkin vedellä huuhtelu riittää... Jos rikkaruohot pelottavat, tämän voi tosiaan tehdä basilikastakin, tai jos ei siitäkään välitä, niin vaikka salaatista saa varmaan ihan kelvollisen miedomman version.

Vuohenputki-pinaattismoothie

• n. 5 dl tuoretta vuohenputkea (tiiviisti pakattuna pari kourallista)
• 3 kuutiota pakastepinaattia
• banaani
• päärynä
• 100-150 g turkkilaista jogurttia
• 1-2 dl kookosmaitoa
• n. 2 dl omenamehua
• 1 rkl limen mehua

Kaikki ainekset blenderiin ja surautetaan sekaisin, parasta heti nautittuna.

Lopputulos muistutti pinaattikeittoa, mutta maku onneksi ei. Raikas, pehmeä, makea, yrttinen samaan aikaan, kerrassaan herkullista! Jopa Pikku Apulainen tykkäsi ja pyysi monta kertaa lisää, eikä Ihme Mieskään vastustellut. Ihme juomaa siis! Täytyy jatkossakin muuntaa rehut ja salaatit nestemäiseen muotoon, niin uppoavat nirsommillekin.

Tip top tippaleivät

Vappu meni jo, mutta tadaa, tässä elämäni ensimmäiset tippaleivät!

 

Pari vuotta sitten päätin tehdä elämäni ensimmäisen kerran munkkeja, ja lopputulos oli tämä:

Projektiin liittyi myös sulanut reikäkauha, joten nämä tekeleet ja kulhollinen taikinaa päätyivät roskiin. Varoituksen sanana siis, ÄLKÄÄ kokeilko "Nopeat munkit" -reseptiä. Taikinan teko voi olla nopeaa, mutta siihen se ilo sitten loppuikin... No, hyvät naurut näistä saatiin ja muovinsekainen rasvankäry kämppään luomaan vapputunnelmaa, onneksi oli pakastemunkit kaiken varalta ostettuna.

Seuraavana vuonna suosin perinteistä reseptiä ja sain äidiltä metallisen reikäkauhan sekä paistoapua, jolloin yritys onnistui jo näin hyvin:

Tänä vappuna piti siis jo saada lisää haastetta, joten päätin kokeilla tippaleipiä. Halusin tietää, voisivatko ne itsetehtynä maistua paremmilta kuin kaupan kuivuneita matokasoja muistuttavat mauttomat kikkareet. Vappuaatoksi en ehtinyt, mutta lumisateisena vappupäivänä oli aikaa vihkiytyä asiaan. Resepti ja yksityiskohtainen paisto-ohje löytyivät Kinuskikissalta. 

Olin jopa niin huolellinen, että kokosin kaikki ainekset valmiiksi (ei ole tainnut tapahtua koskaan ennen??). Tai no ei se nytkään ihan onnistunut, suola unohtui...

Tein puolikkaan annoksen, josta tuli n. 10 valmista tippaleipää, lisäksi pari testi- ja maisteluversiota. Tässä alkuperäinen ohje puolitettuna, tosin mausteita tuplamäärä, koska halusin että tippaleivät maistuvatkin joltain.

Taikina:
2 munaa
1/4 dl sokeria
1-2 tl sitruunan kuorta raastettuna
1 dl kevytmaitoa (Laitoin myös kermapurkin jämät)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa (Unohdin tämän, lisäsin taikinaan kesken paistamisen...) 
(Seuraavalla kerralla voisi lisätä myös vaikka kanelia ja kardemummaa?)

Paistamiseen:
kookos- ja/tai rypsiöljyä (kattilan koosta riippuen 1/2-1 litraa)
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin rypsiöljyä, mutta edellisvuoden onnistuneet munkit paistettiin kookosrasvassa, joten en uskaltanut vaihtaa. Kuulemma kookosrasva kestää paremmin kuumuutta, ja antaa ehkä rapsakamman koostumuksen ja mukavamman maunkin.

Pinnalle:
tomusokeria (tai esim. sokeri-kaneli-inkivääri-seosta)

Välineet:

kattila + kansi mahdollisen tulipalon tukahduttamista varten
grillipihdit
tyhjä ketsuppipullo tai pursotinpussi
tyhjä ananaspurkki, josta poistettu pohja, kansi, paperi ja liimajämät
(mielellään myös reunan jäänteet taivutettuna sisäänpäin)

(lämpömittari, mielellään laserkäyttöinen!)

(metallinen reikäkauha, ei välttämättä tarvitse, pihdeillä pärjää)

Taikinan teko oli helppoa: Munat vispilällä rikki, maito, sokeri ja sitruunankuori joukkoon, leivinjauhe jauhojen sekaan ja jauhojen vispaus taikinaan. Ihan siis perinteisellä kierrevispilällä, ei tarvinnut edes vatkainta kaivaa. Tosin sillä ehkä saisi jauhot sekoamaan helpommin ilman kökköjä. Jauhojen sekoituksen lisäksi haastavin osuus oli sitruunan raastaminen. Kunnon pesu tiskiaineella ja -harjalla toivottavasti irrotti isommat myrkkyjäämät kuoresta, luomusitruuna olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto.

Taikinan laitoin pursotinpussin sijasta tyhjään ketsuppipulloon, joka oli odotellut viimeisten tippojen syöjää jääkaapissa jo tovin. (No okei, en itse keksinyt, mutta nerokasta silti!)

Sitten kookosrasva sulamaan kattilaan. Rasvaa piti olla sen verran, että se jää vähän ananaspurkin yläreunaa alemmaksi. Kattila piti siis vaihtaa pienempään, koska rasvaa oli ihan liian vähän. Parin litran kattilaankin piti lisätä kookosrasvan sekaan vielä reilusti rypsiöljyä, jotta määrä riitti.

Mutta sitten se suurin ongelma kuuman rasvan kanssa touhutessa: Mistä tiedän koska rasva on tarpeeksi kuumaa, mutta ei liian kuumaa?? Huutelin taas Ihme Miehen hätiin, ja sieltä löytyikin heti paras apu: laserilla toimiva lämpömittari! Tämä se vasta nerokas keksintö onkin, hiiteen leipäpalalla testailut ja paistimittarit, kunnon tekniikkaa sen olla pitää! Kun mittari näytti 170-180 astetta, laitoin kattilaan ananaspurkin, josta oli poistettu kannen lisäksi myös pohja.

Sitten päästiin vihdoin taikinan pursotteluun. Puristin taikinaa pullosta ananaspurkkiin sopivasti mutkitellen, jolloin rasva alkoi kuohua siihen malliin, etten uskaltanut kovin paljon laittaa. Ekat yritelmät olivat siis aika ohuita kiemurakasoja. Mutta uskalluksen lisääntyessä kikkareet alkoivat jo muistuttaa enemmän tippaleipiä. Sopiva paistoaika riippuu taikinan määrästä ja rasvan kuumuudesta, kaipa siinä muutama minuutti meni per läjä. Sitten kun alkoi näyttää riittävän ruskealta molemmin puolin, nostin tekeleen talouspaperille kuivumaan.

Taikinaköntin irrottaminen ananaspurkista oli jokseenkin hankalaa pujottelua. Näppärämmän kannattaa siis taivutella ne pienet kannen ja pohjan reunat pois tieltä ennen paistamista. Tai leikata muotti vaikka metalliputken pätkästä?

Paistaminen oli aika hauskaa puuhaa! Vaikka vähän rasva roiskuikin, palovammoilta, tulipalolta ja muilta isommilta haavereilta säästyttiin tällä kertaa. 

Tomusokeri oli loppu, joten kierittelin tippikset vappuaaton cronitseista jääneessä sokeri-kaneli-inkivääri-seoksessa, se antoikin mukavan säväyksen. (Cronitseista kiitos Tiina K:lle! Kätevää kutsua vieraita, jotka leipovat itse paikan päällä...) Vaniljakastike täydensi makunautinnon, myös suklaakastike tai -kuorrute olisi varmaan sopinut hyvin.

Maku oli kyllä eri luokkaa kuin kaupan matokasoissa, hyvin tekivät kauppansa. Myös vaihteleva koostumus oli mukava lisä, ohuet kohdat olivat rapeita, paksummat pehmeämpiä. Näitä täytyy tehdä toistekin! Jos vaikka halloweeniksi tehtäisiin matoja, tai uutena vuotena tinan valamisen sijaan ennustettaisiin tippaleivistä?

Tehosekoitusta

Hommasin sitten itselleni synttärilahjaksi elämäni ensimmäisen blenderin. Sellaisen vekottimen, joka jauhaa, jos nyt ei pieniä kiviä, niin ainakin jäitä murskaksi. Ja parin litran kannuun mahtuu useammankin henkilön pirtelöt kerralla. Nyt alan siis vääntää päivittäin supersmoothieita sun muita terveyssössöjä! Tai sitten en. Mutta yritetään edes joskus, jos se tällä luonnistuisi vähän helpommin kuin sauvasekoittimella.

Ensimmäinen yritys koostui tutuista ja turvallisista aineksista, eli mansikoista, mustikoista, banaanista, turkkilaisesta jogurtista, maidosta ja mustikkakeitosta. Heittelin kamat kippoon, asetin kannen huolellisesti paikoilleen ja väänsin jännityksellä nappulaa. Meteli oli melkoinen, mutta samettinen smoothie valmistui silmänräpäyksessä. Onnittelin jo itseäni siitä, etten ollut saanut aikaan leffatyylistä kattoon asti roiskuvaa räjähdystä, vaan tulos näytti varsin onnistuneelta. Mutta sitten...sain jostain päähäni, että kannua pitää kiertää, jotta se irtoaa alustasta. Väänsin siis reilulla otteella, ja tulos näkyy alla... Ei sitten tullut mieleen, että kannun voisi vaan nostaa?! Enkä tietenkään voinut muistaa, että pohjaosa irtoaa kannusta kiertämällä, vaikka juuri 5 minuuttia sitten olin sen siihen kiinnittänyt?!

Huusin Ihme Miehen hätiin - enhän nyt synttäripäivänäni voinut siivota? Ihme Mies muitta mutkitta kuskasi vekottimen hanan alle, ja minä kiljuin vieressä, ettei sitä voi veteen laittaa! Mies uskoi vasta, kun luin painavaa sanaa ohjekirjasta: "Älä koskaan upota laitetta veteen tai muihin nesteisiin tai päästä sitä niihin kosketuksiin." No, sotkut saatiin siivottua ja blenderi kuivattua, ei kai ihan moottoria myöten ehtinyt kastua. Ainakin toimi vielä seuraavana päivänä, eli en tästä vielä lannistunut. Varmasti onnistun vielä joku kerta siinä leffaräjähdyksenkin teossa!

Mustikkaläjät

Kokeillaanpas pikapostausta kännykällä, joten pahoittelut jo etukäteen huonoista kuvista. Tosin eipä tässä tapauksessa kuvilla koreilu auta, sen verran upeita tuotoksia tuli. 

Tein joku aika sitten ihmeellisiä banskupannareita, joihin ei tule muuta kuin banaania ja munaa. Toimii, usko tai älä, Googlella löytyy lisätietoa. Ne olivat herkkuja, mutta aika makeita, joten rohkaistuin kokeilemaan omaa superfood-versiota mustikoiden kera Ihme Miehen ruinatessa jotain iltapalaa. 

Eli kulhoon banaani, muna ja mustikoita. Munia olisi pitänyt olla ainakin kaksi, mutta kun ei ollut kuin yksi. Sauvasekoittimella surautus sileäksi ja pannulle kookosöljyn kera. 

Pari ekaa läjää meni roskiin, koska mönjä kärähti ja tarttui pannuun. Pienemmällä lämmöllä ja lastalla avittamalla sain pari "pannaria" pysymään edes jotenkin kasassa. Mutta eipä näistä ihan huikean houkuttelevia tullut. 

Ihme Mies kommentoi "Mitä verilettuja noi on??" Rinnastus kyllä loukkaa verilettuja aika pahasti. Kyllä nämä syötiin, uskokaa tai älkää, mutta tässä tapauksessa taikina oli parempaa. Jos seuraavaa kertaa näiden kohdalla vielä tulee, niin tarvitaan enemmän munaa! Ja mustikat saavat olla lisukkeina, tai korkeintaan muutama kokonainen ripoteltuna taikinan joukkoon. Iltapalan määritelmää nämä eivät ihan täyttäneet, joten tein sitten vielä marjapirtelöä, joka ei sentään pahemmin epäonnistunut.

Nöyhtähirveä cokiksessa

Viime sunnuntaina yllätin itseni taas tekemästä trendiruokaa! Tosin tämä trendi taisi alkaa joskus pari vuotta sitten, joten varsinaisesta edelläkävijyydestä ei voi puhua... Esikuvana tässä lihaluomuksessa on siis "pulled pork", vedetty possu eli nyhtöpossu suomalaisittain. Inspiraatio riistaversioon lähti siitä, että kotiapulaisemme nimeltä kukaan ei ollut taaskaan muistanut ostaa mitään kunnon ruokaa, mutta pakastimesta putoilee kaikenlaista lattialle kun oven avaa. Eli päätin tyhjentää pakastinta pari vuotta vanhan 1,5 kg:n hirvipaistin verran. Otin siis paistin sulamaan yöksi tiskipöydälle.

Ihme Mies koki pienen shokin aamulla löytäessään keittiöstä miltei murhapaikkaa muistuttavan näyn: Paistin pussi oli vuotanut, joten veret olivat valuneet pussista pitkin keittiön tasoa, lattialle asti. Valitettavasti tästä vaiheesta ei tullut otettua kuvaa, Ihme Mies oli kerrankin sen verran tehokas siivoustoimissaan. Nyt jännityksellä odotetaan, selvittiinkö säikähdyksellä vai pitääkö ryhtyä remonttihommiin, jos keittiö alkaa haista raadolle.
Tämän tarinan opetus: Sulata liha (ja mielellään muutkin pakasteet) reunallisessa astiassa.
Asian luulisi olevan jo hallussa, sillä pakastelihaa meillä syödään aika paljon Ihme Miehen ja isäni metsästysharrastuksen vuoksi, ja muutaman kerran olen saanut pyyhkiä verilammikoita jääkaapin hyllyltäkin. Mutta kun ei niin ei...

Itse en sentään tällä kertaa ollut niin kekseliäs, että olisin tajunnut yhdistää hirveen cokista, kun en yleensä cokista edes juo. Googlella päädyin siis pöllimään reseptin Kaikki äitini reseptit -blogista. Hommiin siis. Tosin tällä kertaa hommiin joutui Ihme Mies, sillä korvatulehdusta poteva Pikku Apulainen ei suostunut liikahtamaan sylistäni. Joten käskytin vieressä istuen, ihan mukava kokkausmuoto! Tai no, jos kyseessä olisi ollut yhtään monimutkaisempi resepti, keittiössä olisi kypsynyt aterian sijaan todennäköisesti mehevä perheriita. 

Pikaohjeistus:

1. Kuivaa sulanut paisti talouspaperilla (kevyesti painellen, vastauksena Ihme Miehen kysymykseen ”Eikö siitä irtoa nöyhtää?”)
2. Hiero lihan pintaan suolaa (no, jonkun verran). 
3. Paista liha pikaisesti pannulla, ruskista kevyesti kauttaaltaan (mutta älä kovasti kärvennä).
4. Heitä paisti pataan, kaada joukkoon 2 dl lihalientä, 1 dl soijakastiketta, 10 mustapippuria ja sopivasti cokista (tavallista sokeriversiota), niin että liha peittyy. Liemi olisi tosin kannattanut ehkä sekoittaa ja kuumentaa ensin paistinpannulla, niin kypsyminen olisi ollut edes vähän nopeampaa.
5. Kansi kiinni ja paisti uuniin 150 asteeseen ainakin 6 tunniksi. (Tai voi kypsentää myös hellalla alkuperäistä ohjetta noudattaen.)

Mitään pikaruokaa tämä ei siis ole, mutta vastineeksi veden kielelle nostattavasta tuoksusta saakin nauttia koko päivän. Kannattaa muuten kurkata pataan välillä, sillä nestettä haihtuu yllättävän paljon, vaikka kansi onkin kiinni. Ihmeekseni tajusin sen tehdä, ja ehdin kääntää paistin ja lisätä nestettä ennen pahempaa kärähdystä. Vähän pinta mustui, mutta mitäpä tuosta, enemmän aromia... Tältä se sitten näytti uunista ulos tullessaan:

Liha hajosi melkeinpä itsestään jo padasta nostaessa, joten isompaa nyhtämistä tai vetämistä ei edes tarvinnut tehdä sopivan muhjun aikaansaamiseksi. Kevyesti haarukalla harottuna liha näytti tältä:

Maku oli varsin mainio, vaikka onhan hirvi kuivempaa kuin possu, ja odotin kyllä cokiksen maistuvan enemmänkin. Tällä kertaa noudatin ohjetta niinkin orjallisesti, että plagioin jopa lisukkeet: marinoitua punasipulia ja majoneesia. Toki vähän sovellettuna. Nämä sainkin jo tehdä itse, hermo tuskin olisi kestänyt enää näidenkin ohjeistamista sivusta katsellen.

Marinoitu punasipuli
1 iso tai pari pientä punasipulia
1/2 dl puolukkaviinietikkaa
(Ikeasta, tai jotain muuta viinietikkaa, mitä nyt sattuu olemaan)
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä
jauhettua mustapippuria

Kuori punasipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Laita etikka, sokeri ja suola kulhoon ja sekoita. Kuumenna seos vaikka mikrossa, niin että sokeri sulaa, lisää sipulit. Lisää joukkoon öljy ja pippuri. Anna maustua sen aikaa kuin nyt sattuu aikaa olemaan, muutama minuuttikin riittää, mutta ei tunneista tai päivistäkään haittaa ole. Laita kuitenkin välillä kylmään, jos aiot marinoida pidemmän ajan.

Majoneesi ansaitseekin ihan oman juttunsa, palaan asiaan myöhemmin. Tällä kertaa majoneesi sai mausteeksi tuliaisiksi saadun mustaherukkasinappipurkin jämät (luit oikein, mustaherukkasinappi?!).

 

Nämä herkut tungettiin parin Oltermanni-siivun kera kaupan hampparisämpylän väliin, ja lopputulos oli dramaattisesta alusta huolimatta varsin mallikelpoinen:

Palanpainikkeeksi vielä tietysti cokista. Huhhuh, kyllä maistui! Nyt vaan pitäisi vielä keksiä, mitä siitä lopusta lihasta tekisi, kun ei kai koko viikkoa viitsisi hampurilaisiakaan syödä? Osa päätyi jo takaisin sinne pakastimeen, jonne ei kyllä edelleenkään mitään olisi mahtunut...

Kanalihasoppaa ja vuosikerta-aarteita

Tässä päivänä eräänä päätin tehdä kanakeittoa (Taisi olla muuten elämäni ensimmäinen kerta, mistä lie tällainenkin mullistava ajatus päähäni pälkähtänyt!), ja siihen olisi tarvinnut kasvis- tai kanaliemikuution. Olin aivan varma, että kaapista sellaisia löytyy, joten ei muuta kuin penkomaan. Ja penkomaan. Lopulta kuiva-ainekaappi oli tyhjennetty tavarasta, eikä siellä niitä hemmetin kuutioita tietenkään ollut. Mutta keittiön taso sen sijaan oli täynnä epämääräistä pakettia, pussukkaa, rasiaa ja purnukkaa. Joukosta löytyi kyllä lihaliemikuutioita, lihafondia ja kalafondia, mutta jotenkin pihvin- tai kalanmakuinen kanakeitto ei ajatuksena houkuttanut. Ratkaisin ongelman viskomalla soppaan sekalaisia mausteita, soijakastiketta, ja, no, lihaliemikuution, kun ei se muuten meinannut maistua miltään. Silppusin sekaan myös nahistuneen paprikan, ja ihan hyvää siitä lopulta tuli. Aurinkokuivatun tomaatin makuinen tuorejuusto toi sopivan lisäsäväyksen, eikä lihaliemikään liikaa maistunut. Alkuperäinen ohje täällä.

Mutta edelleen ratkaistavana oli toinen ongelma, se keittiön taso täynnä ruokaroinaa. Ajatuksena kyllä on ollut, kerran jos toisenkin, siivota kuivaruokakaappi, mutta jotenkin se on ”vähän jäänyt”. Nythän siihen tarjoutui oiva tilaisuus, ongelmasta tulikin mahdollisuus, kuten usein sattuu käymään. Tartuin siis rohkeasti haasteeseen ja aloin inventoida ruokakasaa. Tästä sukeutuikin yllättävä seikkailu, ja mieleen virisi monia mukavia muistoja vuosien varrelta! Joukosta löytyi mm.

• paellamaustepurkki Tunisiasta vuodelta 2005
  (En ole ikinä tähän mennessä tehnyt paellaa, joten en jättänyt purkkia odottamaan sitä ihmettä seuraavaa yhdeksää vuotta.)
• tryffeliöljyä Kroatiasta vuodelta 2007
  (Mihin tätäkin oikein pitäisi käyttää?...)
• suklaalevy Italiasta vuodelta 2009
  (100% tummaa suklaata, niin tujua etten ole uskaltanut edes avata.)

Lisäksi löytyi mm. punajuuriviipaleita, säilykemaisseja ja yrttisuolaa, joiden parasta ennen -päiväykset vuodelta 2010. Voiko suola edes vanhentua?? Sekä lukuisia keksipaketin jämiä ja monta erilaista suklaalevyä. Joten ei meillä näköjään ihan mahdottomia herkkuhiiriä asusta, kun olivat niin hyvin säilyneet. Tällä kertaa joukosta ei löytynyt edes hiirtä pienempiä eläviä. Kerran nimittäin matkatuliaisten mukana oli tullut mukavia munia, joista oli kehittynyt pikku perhosia. Ei kylläkään mitään kaunokaisia, joten saivat lähdön aika äkkiä.

Onhan se kuitenkin hyvä olla jotain kaapissa maailmanlopun varalle, joten pari vanhaa säilykepurkkia sai edelleen jäädä jököttämään paikoilleen. Myös joitain erikoisuuksia jätin vielä odottamaan kohtaloaan, kuten Meksikosta vuonna 2006 tuodun agavesiirapin. Parasta ennen -päiväys varmasti jo mennyt, mutta ei kai se voi pilaantua? Sitä en kyllä tiedä, mihin sitä aion käyttäää... Mutta mitä ihmettä voi tehdä paketillisella suolattomia riisikakkuja? Olen ostanut ne joskus Pikku Apulaisen syöntiharjoitteluja varten, mutta eivät saavuttaneet suurta suosiota. Ei ihme, kuka nyt styroksia söisi. Mitä jos dippaisi ne suklaaseen? Vai voisikohan niistä askarrella jotain? Eristysmateriaalia barbitaloon tai jäälauttoja leikkipingviineille? Entä mihin voi tunkea kolme purkkia hillosipuleita?

Tässä vielä kuva lopputuloksesta. Ei vieläkään mikään järjestelmällisyyden huippu, mutta nyt siellä on jopa tyhjä kolo, eikä mitään putoa päälle kun avaa oven! Jos joku muuten ihmettelee, missä ovat jauhot, puurohiutaleet sun muut tykötarpeet, niin voin kertoa, että se varsinainen kuivaruokalaatikko on vielä siivoamatta....

Hieman jäi omatuntoa kolkuttamaan, että heitin tarpeettomiksi todetut eväät roskikseen, jätevuoria ja metaanipäästöjä kasvattamaan. Olisihan niillä voinut ruokkia vaikka lähitienoon eläinkuntaa, mutta ajattelin että naapurit eivät välttämättä ilahtuisi ajatuksesta. Kunnon kompostoria emme edelleenkään omista, hyi meitä! (Linkki ei ole maksettu mainos, mutta jos joku jolla on suhteita Biolaniin sattuu lukemaan tätä, niin tänne saa lähettää sellaisen "koekäyttöön"...)

Kokemus oli kuitenkin sen verran antoisa, että sen inspiroimana aion jatkaa kaappien ja laatikoiden siivousurakkaa, ehkä, joskus. Tähänkin operaatioon meni pari iltaa, joten täytyy vähän huilia välillä. Tai ei nyt vieläkään ihan valmista tullut, pari purkkia odottaa tiskipöydällä tuhoamista.

Mutta koskaan ei voi tietää, minkä oven takana lymyää seuraava seikkailu!

Somesoosia ja nilviäispastaa

Tästä ei ole tarkoitus tulla mikään trendiruokablogi, mutta Iltalehden inspiroimana ja pää taas tyhjänä ruokaideoista innostuin tarttumaan viimeisimpään somekokkauksen villitykseen. Päätin siis eilen testata Henri Alénin #soosia, joka on tyhjentänyt kauppojen hyllyt tomaattimurskasta. Töistä tullessa kurvasin Lidlin kautta, siellä tomaattimurskaa ainakin oli vielä.

Tämänkin näennäisen helpon sapuskan tekoon liittyi hieman haasteita. Tomaattimurska oli väärän merkkistä, eikä varmaankaan täytä gourmet-kokkien vaatimuksia, ja sipuleita laitoin liian vähän. Tajusin nimittäin kesken kaiken, että pitäähän tätä huomiseksikin riittää, ja heitin sekaan toisenkin tomaattipurkin. Jonka seuraavaksi lappasin takaisin purkkiin, koska huomasin että sitä piti laittaa alkuvaiheessa vain puolet. Punaviiniä en raaskinut tätä varten tiistai-illan ratoksi avata, joten korvasin sen desillä tummaa balsamicoa, mikä taisi olla vähän liikaa... Ja lopuksi öljy ei meinannut millään seota soosiin. Ihme Miehen kommentti "Mikä sitä vaivaa??" ei varsinaisesti nostattanut suuria onnistumisen tunteita, saattoi jopa kirvoittaa pienen ruman sanan. Lopputulos näytti nimittäin lähinnä öljyssä lilluvalta raa'alta jauhetulta maksalta:

Mielenkiintoisin osa tätä ateriaa oli kuitenkin Lidlistä löytämäni tuorepasta (meinasin kerrankin vähän hifistellä perus-spagetin sijaan), jonka tuoteselosteessa mainitaan "Saattaa sisältää pieniä määriä nilviäisiä."!? Toivottavasti ei eläviä, en ihan niin tuoretta pastaa halua?? Siis kyllähän globaalin ruokatilanteen kannalta olisi hyvä oppia syömään selkärangattomiakin elukoita, mutta pasta pastana kiitos! Pähkinän tms. jäämät vielä menee, mutta että NILVIÄISIÄ?
Lisäys 9.1. Joku muukin on asiaa ihmetellyt, ja täältä löytyy selitys...

Noh, uskaltauduin kuitenkin keittämään tuorepastan. Tietysti liian pienessä kattilassa, joten vähän kiehui yli. Ateria päätyi vihdoin lautaselle asti, ja näytti sittenkin ihan syömäkelpoiselta:

Omia ja Pikku Apulaisen makuhermoja soosi ei erityisemmin kutkuttanut, liekö syy liian balsamicon vai vääränmerkkisen tomaattimurskan, tai jonkun ihan muun. Mutta Ihme Miehelle maistui, ainakin lihapullien kera. Ehkä kokeilen vielä joskus ihan ohjeen mukaan, mutta sanoisin että kyllä se kuuluisa avokadopasta on parempaa! Tässä vielä resepti talteen vastaisuuden varalle:

Tomaattisoosi à la Henri Alén
täydennykset by Ihme Emäntä

1. Yksi purkki Mutti-tomaattimurskaa, tai muuta "hyvänmerkkistä" murskaa.
   - Tai sitten ihan vaan sitä mitä sattuu kaupassa olemaan. Huhujen mukaan tomaattimurskaa voi valmistaa myös itse!
2. Yksi pieni sipuli
   - Mikä on "pieni"?
3. Kaksi pientä valkosipulin kynttä
   - Edelleen, mikä on pieni??
4. 0,6 desilitraa oliiviöljyä
   - Tämä sisältää myös paistamiseen tarvittavan öljymäärän. En tajunnut.
5. 0,5 teelusikallista sokeria
   - Laitoin aika paljon enemmän, kun se balsamico oli niin hapanta.
6. Halutessasi appelsiinin kuorta ja punaviiniä 0,5 desilitraa
   - No, en halunnut kumpaakaan kun ei ollut, tilalle liikaa balsamicoa.

1. Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia pitkään öljyssä. Vähintään 10 minuuttia matalalla lämmöllä öljyssä. Näin rakennat makeuden.
2. Lisää mukaan sokeri ja tomaattimurskasta puolet. Anna hautua 10 minuuttia. Näin soosi makeutuu... Lisää sen jälkeen loppu murska ja vettä 2 desilitraa. Hauduta sekoittaen.
3. Pidä poreileva lämpö, jatka hauduttamista 15 minuutin ajan, ja lisää mahdollinen punaviini, joka tuo kastikkeeseen happamuuden. Sekoita koko ajan.
4. Kun kastike on sakeaa, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä. Jos hifistelet, lisää kaksi kuorimaveitsellä tehtyä palaa appelsiinin kuorta. (Niitä ei syödä, vaan ne antavat vain makua.) Mausta rohkeasti.
   - Meikäläisen "rohkeasti" tarkoitti kuivaa basilikaa ja oreganoa. Ehkä ensi kerralla kokeilen vaikka kanelia.
5. Ota kastike sivuun, sekoita joukkoon 0,5 desilitraa parasta neitsytoliiviöljyä mitä saat. Älä keitä enää. Se tuo täyteläisyyden soosiin.
   - "Parasta neitsytoliiviöljyä mitä saat", taas aika suhteellinen käsite... Eli sitä mitä sattuu kotona olemaan.
6. Sekoita kastike esimerkiksi keitetyn spagetin joukkoon heti, kun pasta on valutettu. Siis heti. Ei päälle, vaan sekaisin!

10 kultaista leivontaniksiä

Nämä näppärät niksit olen kirjannut ylös jonkun jälleen kerran epäonnistuneen leipomuksen jälkeen, ja täydentänyt listaa kokemusten karttuessa. Ainakin kohdat 1-4 ovat Ihme Emännän keittiössä käytössä lähes aina, myös viime päivien vieraat ovat saaneet niistä jälleen osansa.  Muillekin on ollut käyttöä useamman kerran, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Näillä vinkeillä jännitys säilyy ja lopputulos ei ole koskaan taattu!

1. Kokeile aina jotain uutta ohjetta, varsinkin kun on tulossa tärkeitä vieraita. Näin varmistat kahvipöydän puheenaiheen ja annat luovan vaikutelman. 
2. Tee aina tarjoilut vasta juuri ennen h-hetkeä, niin ovat varmasti tuoreita. Kyllä vierailla on aikaa odottaa, ja seurustellessa ehtii hyvin samalla siivoilla keittiön kaaosta. 
3. Älä koskaan noudata ohjetta, sovella aina jotain omaa kivaa. Paljon jännempää. 
4. Jos joku aine puuttuu, ei se niin tarkkaa ole. Korvaa jollain muulla tai jätä pois. Tai tee jotain ihan muuta. 
5. Turhalta tuntuvat työvaiheet voi jättää väliin. Esimerkiksi monet taikinat ovat parempia raakana, miksi siis pitäisi paistaa? 
6. Munankuoren palaset antavat taikinaan terveellisen kalkkilisän ja ratisevat mukavasti hampaissa. 
7. Muista että itsetehdyssä kuuluu olla "käsintehdyn leima". Ja mitä surkeampi ulkonäkö, sitä positiivisempi yllätys on hyvä maku! 
8. Älä turhaan vilkuile kelloa ja vahdi uunin vieressä, kyllä sen haistaa koska on valmista. 
9. Selvitä etukäteen miten saat palovaroittimen pois päältä. Vinkuna alkaa aika pian ottaa aivoon. Huom. Älä ota pattereita pois tai heittele esineitä palovaroitinta päin, koska sille voi olla joskus oikeaakin käyttöä. 
10. Pidä aina kaupan pakasteleivonnaisia pakastimessa, ne pelastavat surkeimmankin leipurin. Saat vastaleivotun tuoksun kotiin vähemmällä vaivalla, ja pienellä tuunauksella on helppo uskotella leipomusten olevan itse tehtyjä.

Karjalanmöykyt

Uudenvuoden synttärijuhlien tarjoilut onnistuivat kokonaisuudessaan suorastaan ihmeen hyvin, pakastekarjalanpiirakoita myöten. Juhlien tuoksinassa unohdin kuitenkin paketin piirakoita ulos. Parin päivän päästä asia muistui mieleen, ja löysin terassilta sulaneen taikina-riisipuuroklöntin. Ensisilmäyksellä klöntti näytti vielä koostuvan karjalanpiirakoista, mutta alkaessani irrotella piirakoita toisistaan, totesin mönjän vain venyvän joka suuntaan. Niinpä sitten erottelin klöntistä epämääräisiä taikinamöykkyjä, jotka iskin pellille ja uuniin 20 minuutiksi.

Ulkonäkö oli karu, mutta maku päihitti jopa alkuperäisen! Möykyistä tuli sisältä pehmeitä, päältä rapeita. Kovan ruiskuoren sijaan ulkokuoresta tuli suutuntumaltaan mukavan nystyräinen ja tasaisen rapsakka. Maistuivat myös valikoivalle taaperolle, joka yleensä syö karjalanpiirakasta vain keskiosan.

Ehkä kokeilen tätä metodia muihinkin pakasteleivonnaisiin. Uniikki ulkonäkö luultavasti harhaanjohtaisi myös vieraat luulemaan, että leivonnaiset ovat ihan itse tehtyjä!

Tähdellinen pala kakkua

Yleisön pyynnöstä (eli parin fb-kaverin varomattoman kommentin johdosta), tästä alkavat Ihme Emännän julkiset seikkailut taloudenhoidon ihmeellisessä maailmassa! Aloitan asiaankuuluvasti kakkupostauksella, koska kyllähän jokaisella arvonsa tuntevalla ja aikaansa seuraavalla Emännällä pitää olla oma kakkublogi. Jatkossa tulette kuitenkin näkemään täällä jotain ihan muuta. Luultavasti huonon huumorin sävyttämiä kokeellisia keittiöihmeitä, laiskalle luonteelle sopivia kodinhoitoniksejä, ehkä myös muuta lapsiperheen kaunistelematonta arkea ilman turhan tiukkaa pipoa. Saattaapa jotain ekohörhöilyäkin joukkoon lipsahtaa. Tai voi olla, että tämä läpänheitosta keulimaan lähtenyt Jopo jää kuopimaan lähtökuoppiinsa, koska harrastukseni tuppaavat olemaan varsin kausiluonteisia.

Ja sitten The Kakku. Osoitus siitä, että meikäläisenkin keittiössä tapahtuu joskus ihmeitä. Tähänastisen elämäni upein leivontasuoritus Pikku Apulaisen 2-vuotissynttäreille uudenvuodenaatoksi. Tähtikakku, koska päivänsankari on parin kuukauden ajan laulanut Tuiki tuiki tähtöstä kerta toisensa jälkeen. Tunnustettakoon, että sokerikakkupohjan leipoi kyllä äitini. Itse tuskin olisin saanut pohjaa kohoamaan ja irtoamaan vuoasta, tai ainakin se olisi palanut, mutta ehkä joskus uskallan kokeilla vielä sitäkin. Täytteet ja toffeekuorrutus oli pöllitty yhdeltä tärkeimmältä kakkublogistien esiäidiltä, Kinuskikissalta. Valkosuklaatäytteeseen lisäsin vattuja - hyvä idea, hyvä minä! Koristelut kehittelin itse sokerimassasta, kaupan suklaatähdistä ja kultahelmistä (siis niistä syötävistä, löytyy leivontaosastolta).

 

Koskaan ennen en ollut kuorruttanut kakkua kaulittavalla massalla, saatika tehnyt moista möhnää itse, joten toki tämänkin luomuksen teossa oli pari yllätysmomenttia.

Täydennyksiä alkuperäiseen kuorruteohjeeseen:

• Älä surffaa netissä toffeiden sulaessa kattilassa, paitsi jos haluat että tökötissä on tummanruskeita pilkkuja.
• Tummanruskeat pilkut ja muut rumat kohdat voi kätevästi piilottaa koristeilla. (Tässä siis syy, miksi kakku on niin runsaasti koristeltu.)
• Ohjeissa käsketään kaulitsemaan massa 3 mm paksuiseksi. Tasapaksun levyn teko oli hieman haasteellista Pikku Apulaisen kanssa, enkä tiedä miten se muutenkaan on mahdollista. Kaulitsin kuorrutteen turhan ohueksi, yhdeltä reunalta niin ohueksi, että jouduin taittamaan reunan kaksinkerroin. Mikä ei ollut hyvä idea, kaulittu töhnä ei enää sulautunutkaan levyyn nätisti. Joten tähän reunaan tuli outo läntti ja vähän isompi tähti koristeeksi.
• Apukäsille on käyttöä tahmalevyn nostamisessa kakun päälle. Mutta mielellään vähän vanhemman kuin 2-vuotiaan kädet.

Epäilyksistä huolimatta hieno siitä kuitenkin tuli ja sai kehuja myös maustaan! Erityisesti toffeemassa oli herkkua. En kuitenkaan vieläkään aio leipoa kakkuja ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi...